Toisen lapsen paine

Siitä hetkestä kun synnäriltä kotiin pääsin on jotakuinkin kerran kuussa joku kysynyt meiltä milloin tulee toinen lapsi? Kirjoitinkin aikanaan täällä aika suoraa tekstiä ajatuksistani perheen suurenemista kohtaan, ehkä kuitenkin nämä ajatukset olivat liian aikaisin esillä. Oikeastaan vähän naurattaakin koko postaus, mutta olin silloin niin jäätävän väsynyt ja uupunut, että sitä tuli kirjoiteltua paljon muutakin potaskaa 😀

Tämä on nyt se ikävaihe kun alan nähdä muiden saman ikäisten lapsien äitien laittelevan ultrakuvia nettiin, mikä ideaali ikähaarukka olisikaan kun meille putkahtaisi syysvauva ja sisaruksilla olisi ihanat 2,5- vuotta ikäeroa. Olisi ehkä aluksi rankkaa ja oikeastaan ihan kamalaakin ajoittain, mutta siitäkin selvittäisiin. Toisaalta jos oltaisiin oikein tehokkaita oltu niin pahimmassa (tai parhaimmassa) tapauksessa minulla olisi tässä jo toinen pallero pällisteltävänä ja nämä sisarukset kasvaisivat symbioosissa kuin kaksoset. Hiljaa alkaa hiipiä mieleen se ajatus, että pitäisikö sittenkin?

Oikeastaan tämä on aika helppo. Kaikista päätöksistäni huolimatta ollaan kallistuttu siihen tulokseen, että ehkä kuitenkin jossain vaiheessa meidän perhe tulee vielä kasvamaan yhdellä ihmisellä. Siis jos luoja suo ja kaikki menee hyvin. Ajatuksena, että joskus E:llä olisi se oma tuki turva, leikkikaveri ja riitapukari on minusta jotenkin inhimillinen. En koe, että minä välttämättä äitinä tahtoisin toista lasta, siis niin kamalalta kuin se kuulostaakin. Mutta en minä kauheasti koskaan tahtonut sitä ensimmäistäkään ja nyt en voisi kuvitella elämää ilman E:tä. Meillä nämä on enemmän järjellä tehtyjä päätöksiä kuin minun äidinvaistoni heräämisen odotusta. Haluan kuitenkin, että E saa elämäänsä sisaruksen ja olla isoveli, hän olisi maailman paras sellainen <3!

Ongelma tässä on se, että en ole varma milloin olen valmis olemaan raskaana uudestaan. Faktahan on se, että sitä ei todellakaan pidä pitää itsestäänselvyytenä, että toinen tulee yhtä helposti aluilleen kuin E. Kuitenkin siinä kohtaa kun ehkäisy jätetään pois on sitä henkisesti valmistauduttava siihen, että se on mahdollista ja silloin sitä on vaan oltava valmis olemaan raskaanakin. Joudun todennäköisesti käymään jonkinsortin pelkopolisession läpi, enkä ole siihen vielä valmis. Ajatuksen tasolla alan olla valmis siihen, että toinen lapsi tulisi perheeseen, mutta paljon pientä ikävää sisältänyt raskaus ja traumaattinen synnytys ovat vielä mielenpäällä liian pahasti. Toki odotan sitä, että meillä elämä tasaantuisi muutenkin öiden ja arjen suhteen, mutta olen jo todennut niiden jäävän ehkä haaveeksi, niin se on kai turha jäädä niitä odottamaan.

Väkisinkin sitä laskeskelee, että okei jos siirretään asiaa vielä tuon ja tuon verran niin sitten E on jo niin ja niin vanha, ja jos sitten ei kaikki menekään helposti niin kuinka suuri ikäero tulee? Onko heistä sitten enää kavereita toisilleen? Ja milloin minä olen itse valmis – nyt en vaan vielä ole. Toki kun ajatus on tullut näin kirkkaaksi niin sinnepäin ollaan menossa. Annetaan ajatukselle vielä ihan rauhassa aikaa, sillä haluan oikeasti olla seuraavassa raskaudessa enemmän iisisti kaiken suhteen ja nyt on sellainen olo etten siihen vielä ihan pystyisi.

Edelleen olen sitä mieltä, että meidän tiimi on hyvä näin, mutta toisaalta kyllä siihen vielä yksi mahtuisi mukaan jos olisi tullakseen. Paljon tämä herättää minussa ajatuksia päivittäin, katsotaan nyt – ei ainakaan vuoteen vielä yhtään mitään.

 

emmakaisa

12 vastausta artikkeliin “Toisen lapsen paine”

  1. Meillä esikoisella ja kaksosilla on 4v ikäeroa ja hyvin menee leikit ja riidat yhteen. Ja itseasiassa, esikoinen ja toinen kaksosista ovat kuin paita ja peppu. 😊

  2. Minulla oli samat ajatukset kun sain esikoisen. Mitä jos menee vuosia että raskaudun uudestaan ja tulee ”liian iso” ikäero. Ensimmäistä lasta tehtiin 1,5 v ennenkuin tärppäsi.
    No vuoden päästä ehkäisyn pois jättämisestä meillä oli vastasyntynyt ja taapero 1v 3kk. Seuraava vuosi meni kyllä sumussa. Mutta nyt ovat kyllä paita ja peppu 6v. ja 5v. Aina on leikkikaveri.
    Itse olen perheen nuorin, sisarukset ovat 11 ja 7 vuotta vanhempia. Eli olivat jo muuttaneet pois kotoa kun olin 11. Mieheni on ainoa lapsi ja hänkin halusi ison perheen. Meillä myös 2,5 vuotias.

    • Minulla on myös ikäeroa siskooni 5 vuotta, vaikka se ei sinällään ollut ikä eikä mikään,niin kyllä se minusta on vaikuttanut ainakin lapsuusaikaan, ei sitä nyt enää niin ajattele. Toisaalta me muutimme minun ollessa 11 eri osoitteisiin, joten se on ehkä suurin syy ettei minulla ole kovin läheiset lapsuusmuistot. Onneksi ollaan aikuisiällä lähennytty <3

  3. Se utelu oli ihan kamalaa kun esikoinen syntyi. Varsinkin puolitutut ahdistelivat kokoajan että koska tulee uusi vauva. Esikoista kuitenkin tehtiin 1v 2kk niin tiesin jo valmiiksi että ei ole itsestäänselvyys. Annoimmekin seuraavalle luvan tulla heti kun on tullakseen ja nyt esikoinen 1,7v ja olen lapsettomuushoitojen tuloksena raskaana viikolla 5+3.
    Ihanaa kun sinä osaat ajatella asiaa monelta kantilta 🙂 olen myös sitä mieltä että sisarukset ovat rikkaus!

    • Mun mielestä se oli myös tosi loukkaavaa kun vielä silloin kun en ees ajatellut että meille tulisi toinen, niin moni sanoi silloin, että ”kyllä se mieli vielä muuttuu”- okei siis onhan se muuttunut, mutta minusta se ei silti kuulu kenellekkään monta lasta meillä on tai tulee olemaan.
      Ihanaa, että teillä meni kaikki hyvin myös lopulta toisen kanssa, sekundaarisesta lapsettomuudesta puhutaan tosi vähän ja jotenkin minusta nyt ainakin minun tuttavapiirissäni lapsettomuus on ylipäätäänsä ollut koko perheaikamme tapetilla. On ihana kuulla iloisia tarinoita siis <3

  4. Ei se ikäero ole ratkaiseva tekijä, vaan sisaruussuhde ylipäätään. Vaikka lapsilla olisi oieni ikäero, mikään ei takaa sitä, että he viihtysivät keskenään vaikka alakouluiässä. Ja jos ikäeroa on paljon, he voivat silti jonkin ajan päästä olla paljonkin yhdessä.

    Vaikka esimerkkinä miehelläni on siskonsa kanssa kaksi vuotta ikäeroa. Heillä on ihan lapsuusajan jälkeen ollut töysin omat kaverit ja piirit ja edelleen aikuisinakin he ovat tekemisissä lähinnä sen, mitä esimerkiksi vanhemmillaan näkevät kun ovat samaan aikaan siellä.

    Ja toisaalta taas minulla ja veljelläni on neljä vuotta ikäeroa, ja vaikka iän puolesta meillä olikin lapsena ihan omat kuviot, niin teini-iästä lähtien olemme olleet hyvissä väleissä. Aikuisiällä olemme asuneet ihan eri puolilla suomea, mutta soittelemme paljon ja näemme aina jos veljeni on työnsä puolesta käymässä asuinpaikkakunnallani.

    Eli älä mieti sitä ikäeroa, se saa olla mitä vaan. Se, että ylipäätään on sisaruksia on se tärkein asia.

  5. Ymmärrän täysin mielen muuttumisen lapsen saannin jälkeen, etenkin jos raskaus tai synnytys ei mennytkään kuten toivoi. Itselläni samat ajatukset alkuun että lapsi jää ainoaksi, raskaana kyllä voisin olla mutta jotenkin koin vauva-ajan kovin rankaksi. Jossain kohtaa sitä alkoi miettiä että olisiko se sisarus kuitenkin mukava. Nyt taas mieli semmoinen, että taitanee jäädä ainoaksi😁 Päälle neljä vuotias lapseni kun osaa olla melkoisen itsepäinen/temperamenttinen ja ajatus saman luonteen omaavasta toisesta lapsesta ei vaan mahdu tällä hetkellä omiin ajatuksiin.
    Toivon teille mukavia hetkiä nyt yhden lapsen kanssa ja kuten muut ovat kommentoineet, niin olen samaa mieltä että ei se pelkkä ikäero vaikuta siihen millaiset välit lapsille tulee. On parempi että on itse varmasti valmis toiseen lapseen, kun miettiä lapsille tulevaa ikäeroa.

    • hah, voi olla että parempi olla odottamatta itsekään liian pitkään ettei tule toisiin ajatuksiin 😀

  6. Mieli ehtii muuttua monta kertaa, ihmisiähän tässä vain ollaan 🙂 Minua ärsytti, kun isoisäni oli heti hiillostamassa onko toinen jo tulossa, kun esikoiseni oli 3 kk. Meilläkin esikoisen syntymä oli kammottava kokemus ja vauvavuosi koliikin takia yhtä tuskaa. En tiedä mikä hormoninen mielenhäiriö sitten oli ehdottaa toista lasta niillä spekseillä, mutta tämä leikkikaveriajatus oli lopulta meilläkin takana ja ajattelin, että opiskelujen ja töiden suhteen se rako on nyt tai 5 vuoden päästä. 2 vuotta tuli ikäeroksi. Rohkaisuksi totean, että kakkosen synnytys oli minusta äärettömän helppo, ja hän vielä osoittautui lupsakaksi, hyvävatsaiseksi, hyvinnukkuvaksi nyytiksi. Eli vaikka ensimmäisellä kerralla vähän kaikki on mennyt pieleen, toinen voi olla tod voimaannuttava kokemus. Jos siis joskus päädytte sitä yrittämään 🙂

  7. Minulle kaikki tutut toistellut, että pienempi ikäero on parempi niin lapsi tottuu helpommin kun ei oo kovin montaa vuotta ollut se ainoa. Mut just niin kuin joku totes, niin tärkeintä että ite on valmis sekä sen haluaa. Meillä vähän reilu 1v poika ja nyt kohta 3kk saatu nukkua hyvin, niin alkaa tuntumaan, että vauvakuume nostaa päätään 🙈 raskaus oli suht helppo, paitsi alkupahoinvointi ja väsymys ihan kauhea mut taas synnytystä ja pikkuvauva ajan väsymystä ei ikävä. No kerkeäähän tässä, jos on mahdollista siis enemmän saada.

  8. Pakko myös kommentoida, että ensimmäisen lapsen synnytys oli kamala ja synnyttäminen uudelleen ahdisti paljon. Kävin raskauden aikana kahdesti pelkopolilla juttelemassa. Toisen lapsen synnytys oli ihana, korjaava kokemus. Meillä lapsilla ikäeroa 2;7 v

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 30
Tykkää jutusta