Erilainen imetystarina.

Kerroin blogissa aikanaan hyvin avoimesti ajatuksistani imetystä kohtaan. Luin äsken Outin kirjoituksen liittyen täysimetykseen ja neuvolan ohjeistuksiin ja ajattelin kirjoitella hieman erilaisia ajatuksia täältä, jo vähän eripäästä pikkulapsiarkea. Kuten tosiaan kerroin aikanaan…Kaikki imetykseen liittyvä oli minusta kiusallista ja vaikeaa. Koin koko imetyksen jotenkin tosi työläänä asiana. Imetystaipaleemme loppui, end of story.

Vai sittenkään?

Imetys ei luonnollisestikaan jatkunut kun sen kerran lopetti, enkä olisi ollu pitkään aikaan valmiskaan siihen. Koin pienen vauvan kanssa parhaaksi asiaksi sen, että imetys ei ollut enää välillämme se suuri möykky joka hankaloitti vain kaikkia asioita. Näin pian kaksi vuotta tapahtuneesta sitä katsoo aikaa taaksepäin hieman erilaisin silmin.

Meillä imetys onnistui. Minulla oli voimakas maidontuotanto, ”suihkutissit”- sanoisi joku. Olin kyllä lukenut kaikenlaisista keinoista helpottaa tätä ongelmaa ja miten imetyksen saisi helposti toimimaan tämänkin ”ongelman” kanssa. Minun ongelmani oli kuitenkin joku aivan muu kuin mikään liittyen fyysisiin esteisiin… Minä en ollut vielä valmis olemaan äiti. Halusin pitää kynsin hampain kiinni omasta minuudestani ja se, että joku oli minusta niin riippuvainen, etten päässyt edes kauppassa käymään tuntui minusta henkisesti aivan järkyttävän vaikealta. Kaikki tämä tunnemyllerrys kulminoitui jotenkin juuri siihen imetykseen, sillä se oli se syy miksi Timo ei ollut tasavertainen kanssani – halusin että hän on.

Kasvutarinani on ollut pitkä ja hankala, mutta se on tapahtunut hurmaavan lapsemme rinnalla. Se taisi olla viime kevättä kun mietin ensimmäistä kertaa, että mikä siinä imettämisessä oli niin vaikeaa, etten olisi sitä voinut tähän asti jatkaa? Marraskuussa alkanut korvakierre ja monet lohduttomat yöt mietin, että voi kun voisin ottaa lapseni rinnalle ja lohduttaa.

Voi kunpa en olisi luovuttanut, voiko kaikki johtua vain siitä? 

Tiedän, että on turha jossitella tässä kohtaa, mutta kyllä sitä väkisinkin pohtii hyvin monia asioita ja niiden syy- seuraussuhteita kun en ole lastani imettänyt edes sinne neljän kuukauden ikään. Mietin, miten olen voinut heittää hukkaan tällaisen mahdollisuuden. Mutta miten olisin voinut ennalta tietää mitä edessä on. Kuukaudet silloin pienen vauvan kanssa tuntuivat pitkiltä, ainakin etukäteen katsottuna. Nyt jälkeenpäin sitä aina miettii, että no eipä tuo ensimmäinen vuosi ollut kuin pieni hujaus ja tämä toinen vasta on siivillä mennytkin.

En silti usko, että E on jäänyt paitsi läheisyydestä. Lapsi on viettänyt valehtelematta syli- aikaa varmaan suurimman osan ensimmäisen vuoden hereilläolo- ajastaan ja nyt vielä pian kaksivuotiaanakin on äidin syli edelleen se oma turvapaikka. Yöllä hän edelleen herätessään liimautuu kainaloon ja hakeutuu paljon lähelle. Luulen, että jos E olisi ollut rinnalla sinne vuoden ikään, ei meille olisi ehkä vieläkään vieroituttu  – niin oudolta kuin se minusta silloin joskus tuntuikin ajatuksena.

Minunlaisten hieman kipuilevien äitien pitäisi kyllä ehdottomasti saada pieni harjoitusvauva ennen sitä oikeaa ensimmäistä lastaan. Toiset ovat jotenkin niin kauhean itsevarmoja ja tietävät mitä äitiydeltä haluavat. Minä tiesin, että tarvin omaa aikaa ja elämän pitää jatkua. Voi kun joku sen minulle olisi silloin kertonut, että se vaan ottaa aikaa minun kohdallani, pian sitä potee ikävää jo parin tunnin erossaolon takia. Minä tavallani olisin toivonut pientä patisteluakin imetyksen suhteen- vaikka toisaalta ei sillä kohtaa minun ajatuksiani olisi muuttanut mikään.

Summasummarun. Tekisinkö jotain toisin toisen lapsen kohdalla? Tekisin – paljon, mutta suurimpana asiana varmasti jatkaisin imetystä niin kauan kuin lapsi tarvii rintaa, eläisin lapsentahtisemmin ja antaisin paljon aikaa meille siellä sohvannurkassa. Kaivautuisin sitten sieltä esiin kun on aika. Toki sellaista ”pesimis”- aikaa ei tule enää ikinä kuin mihin olisi ensimmäisen kanssa ollut mahdollisuus, mutta oppia ikä kaikki. Ja vaikka tätä asiaa jossittelenkin, on meillä silti maailman ihanin ja rakastetuin lapsi, joka ei varmaan ikinä koe jääneensä paitsi tarvimastaan rakkaudesta tai hellyydestä – nämä syyllistävät ajatukset ovat vain minulta minulle. Onnellinen on äitiyteen valmis äiti.

emmakaisa

26 vastausta artikkeliin “Erilainen imetystarina.”

  1. Hei Emma,

    en ole noihin parin vuoden takaisiin teksteihisi perehtynyt (nyt aion perehtyä), mutta tämän tekstisi perusteella olen tällä hetkellä aivan kuin sinä 2 vuotta sitten. Meille syntyy vauva kesäkuun alussa ja pelkään suunnattomasti tulevaa elämänmuutosta – haluan pitää kiinni vapaudestani, omista jutuistani ja elämästäni. (Nämä tuntemukset ovat olleet niin vahvoja, etten niiden takia lähtökohtaisesti ole halunnut lapsia.) Minulle on myös hyvin tärkeää, että olemme mieheni kanssa heti vauvan syntymästä lähtien tasavertaisia hoivaajia. Tästä voit varmaan myös päätellä, että koko imetysasia kuvottaa minua ja ajatus siitä, että joku on minussa jatkuvasti kiinni on todella ahdistava. Vapauttavaa kuulla etten ole ainoa! En ole ikinä kuullut, että kukaan puhuisi näistä asioista ääneen.

    • Hei,

      Ymmärrän ihan täysin mitä käyt läpi. Minulle oman itsenäisyyden menettäminen oli yllättävän suuri juttu. Olin loppuraskaudesta jo suurinpiirtein bilemekko silitettynä ja skumpat kylmässä odottamassa, että saan sitä omaa aikaa. Olin ihan raivon partaalla kun en saanutkaan käydä ripsihuollossa rauhassa ja asiat eivät enää olleet minun käsissäni. Se teki muutenkin vaikeasta alusta ehkä vielä vaikeampaa. Nyt minun on helppo sanoa sinulle, että rauhoitu ja anna asioiden tapahtua – se oma aika ja kaikki tulee ajallaan. Se ei sitten olekaan helppoa asennoitua siihen kun kaikki on vasta edessä.
      Muista kuitenkin, että lapsesi rakastaa sinua pyynteettömästi. Jos imetys tuntuu olevan este sinulle kokea tunnetasolla asioita lastasi kohtaan, niin ymmärrän sen täysin. Yritä kuitenkin ja anna sille aikaa, sillä voi olla, että se onkin teidän juttu ja toimii heti alusta. Ja sen haluan vielä sanoa, että minä olen ihminen joka ei oikein nauti kosketuksesta tai en muutenkaan ole kovin fyysinen ollut koskaan – paitsi lapseni kohdalla. Rakastan hänen halejaan ja minulla riittää hänelle syliaikaa ja haliaikaa niin paljon kuin hän tarvitsee.
      Teille syntyy esikoinen ja kaikki on uutta ja outoa, ole armollinen kaikille tunteille, heittäydy ja hyppää tuntemattomaan. Itse pidin liikaa kiinni minusta sellaisena kuin ennen raskautta olin, en halunnut muuttua vaikka äitiys oikeasti muuttaa ihan kaiken. Eikä se muutos ole todellakaan huonoa. Edelleen tykkään käydä ulkona, treenata ja näyttää hyvältä, mutta eniten tykkään olla äiti meidän pojallemme – ja ihan tälle kaikelle on nyt aikaa taas 🙂 Ihanaa kevättä, laitahan joskus viestiä miten on mennyt ja mitkä on fiilikset!

  2. Moi!
    Hieno kirjoitus! Arvostan todella sun rehellisyyttä ja selvää kasvua herkän asian käsittelyn suhteen. Mietin, miten sua olisi voinut neuvoa tai auttaa silloin kun et oikein halunnut enää imettää?

    Itsellä imetys sujui hyvin, löhöilin, imetin, imetin, imetin, juoksin lähikaupasta kotiin ja taas imettämään näin kärjistetysti 😊 mutta se oli minulle tärkeää ja tokihan se kuukausi kuukaudelta helpotti. Olin ehkä ylpeäkin että minä olen niin tärkeä lapselleni, isä väheksymättä. Halusin olla vauvassani kiinni, hän on vain hetken niin pieni ja avuton. Mutta vaikka sanon näin, en tarkoita nostaa itseäni alustalle. Näin minä halusin tehdä ja olen kiitollinen että se onnistui.

    Haluaisin kannustaa naisia imettämään pidempään, mutta en meinaa uskaltaa neuvoa, en tiedä miten ja mitä sanoa!? En halua olla se imetyshörhö joka kohta varmaan imettää armeijaan menevää poikaakin! 😏 miten siis kannustaa positiivisesti? Ei varmaan heti kannata ”leuhkia” omalla ”mulla tää meni niin luonnollisesti” tarinalla 😅

    Ehkä myös esimerkit lähipiirissä kannustaa imettämään.. tai lopettamaan sen? Ne uudet äidit pitäisi todella saada uskomaan että vaikka joku hetki tuntuu pitkältä niin lopulta se vauvavuosi on äkkiä ohi ja se pieni käärö pyyhältää menemään vähän liiankin kovaa 😊

    • Hei,

      Noin minä ajatettelen, että elämä ehkä joskus toisen kanssa menee.
      Mutta niinkuin sanoit, asiasta on vaikeaa puhua. Itse olisin varmaan siinäkohtaa vaan sanonut, että olen jo kokeillut kaiken ja ihan sama. Ehkä pelkäsin, että alan näyttää itsekin jotenkin imetyshörhöltä 😀 Vaikka ehkä kun näin kavereitteni imettävän yli vuodenkin olematta yhtään eri ihmisiä kuin ennen, oli se hyvin avaava kokemus. Minä ehkä olisin tarvinut jonkun samantyylisen ihmisen esimerkin. Monesti ne esimerkit tulevat ihmisiltä jotka ovat ehkä liiankin syvällä asiassa. Mutta niinhän se menee, että monesti ääripäätä pääsevät ääneen ja sitten ne ns. ”neutraalit esimerkit” jäävät kuulematta. Mutta joo, siis ensimmäisen kolmenkuukauden huutoitkut tuntuvat nyt jo niin lyhyeltä ajalta, että ihan naurattaa 😀

  3. Uskon, että aika moni pystyy samaistumaan tähän. Koin olevani valmis äitiyteen, mutta alku on ollut melkoista sekoilua tämän tissishown kanssa. Tiheän imun kausina olen ollut ihan rikki, koska en ole mikään sohvalla löhöilijä. Loppuraskaus meni tässä samaisessa nurkassa ja odotin niin kovasti pääseväni takaisin kiinni aktiiviseen elämään 😀 siihen päälle vielä kaikkien puheet siitä, kuinka joutenolosta tulisi vaan nauttia… Argh!!
    Poika on nyt kolme kuukautta ja tähän alkaa tulla jokin järki. Monen ystävän imetystaival on loppunut erinäisistä syistä lyhyeen ja se on tehnyt vauvan hoitamisen jakamisesta tasaisempaa vanhempien kesken. Mielessäni kävi aluksi luovuttaminen, kun imetys ei meinannut lähteä käyntiin, mutta sairaalassa ei annettu vaihtoehtoja :’D itsepäinen luonne myös auttoi tässäkin…
    Onneksi nyt olen päässyt treenaamaan salille ja melkein kaikkialle muualle voinkin ottaa pojan mukaan. En erityisesti tykkää olla ryntäät paljaana kylillä, mutta tarvittaessa imetän missä vain.
    En tiedä miten tästä imetyksestä tulisi puhua, jotta ei pelottele ketään, mutta on silti realisti? Tämä muutaman kuukauden aika on todella lyhyt, vaikka aluksi tuntuukin pitkältä ajalta. Minulla on sellainen kuva, että moni aika herkästi lopettaa imetyksen, jotta pääsisi irtaantumaan vauvasta aiemmin.. eikä kenenkään pitäisi väkipakolla imettää, koska uskon vauvan aistivan äidistä niin paljon. Äh, hankala asia ja herättää niin paljon tunteita aina.

    • No sinäpä tuon hyvin puit sanoiksi… Ihan kuin minun ajatuksiani, hienoa että olet jaksanut jatkaa ja kaikkea ihanaa kevääseen <3

  4. Mahtavaa, että avasit ajatuksiasi!!
    Esikoisen kanssa koin melko samanlaisia fiiliksiä-muistan edlleen näin 9v jälkeenkin sen fiiliksen,kun ”tajusin”, etten enää lähekään niin vain salille, shoppailemaan..minnekään..
    Tottuminen uuteen elämänvaiheeseen vei kuukausia, ja täysimetys toki vaikutti ns.oman aikani määrään. Toki myös samaan aikaan koin vaikeaksi jättää vauvaa kenellekään. Mun ”pelastus” oli oma aika kuntosalilla (1-2h), isä ja vauva pärjäsivät loistavasti!
    Itse imetin esikoista yhteensä lopulta 14kk:tta, siitä jäi hyvä fiiliskaikkiaan.
    Näistä kuvailemistasi tunteista pitäisi puhua kyllä jo odotusaikana..
    Tsemppiä!

    • Minulla varmaan oloa hankaloitti juuri se, että mieheni oli niin paljon alussa töissä, että se oma aika oli tosi kortilla, sitten kun hän oli kotona ei E oikein hyväksynyt häntä hoitamaan ja huusi vain rinnalle. Äkkiä toki meni ohi sekin aika ja nyt ei taas kelpaa kuin äiti – ihan kyllä muista syistä 😉


  5. Hyvä kirjoitus ja ihana äiti ja nainen olet ❤

    Imetys nyt on sellainen asia, että tekee niin tai näin niin aina tekee väärin jonkun mielestä, samoin imetyksestä kirjoittaminen on hyvin vaikeaa…

  6. Ihana, rehellinen kirjoitus! Ja olet ihana, maailman paras äiti pojallesi. <3

    Et todellakaan ole ainut nainen, joka nuo kipuilut käy läpi… Täällä myös valtava myllerrys läpi käyty ja vielä edelleenkin joskus harvoin mieleen iskee hetkellinen kaipaus lapsettoman elämän vapautta kohtaan. Onneksi se ei tunnu enää niin musertavalta ja sitä tunnetta osaa jo käsitellä.

    Eihän imettämisen terveyshyötyjä toki kukaan voi kieltää, mutta onhan monilla korvatulehduskierteisillä ihan rakenteellista ongelmaa, eikä imetys muuta tilannetta mihinkään.

    Olet käynyt läpi hienon kasvutarinan ja vaikka haastavia hetkiä on ollut, olet varmasti tehnyt aina parhaasi. Toivon sinulle ja perheellesi kaikkea hyvää. Ja jos se toinen lapsi teille joskus tuleekin, toivon että saisit sitten kokea sellaisen imetystaipaleen josta sinulle jäisi lämpimät muistot, oli sen kesto sitten mikä tahansa. 🙂

    • Kiitos Sanna ihanasta kommentista <3 Se on hassua miten sillä epätoivon hetkellä sitä miettii, että miten minä olen tämän lapsen päätynyt tekemään ja sitten toisella hetkellä miettii, että eipä voisi elää ilman omaa ihanaa lasta <3

  7. Ymmärrän niin hyvin mitä tarkoitat! Ekan lapsen kohdalla olin itse vasta 21 v. ja vaikka koitin kuinka valmistautua äitiyteen niin se ei ollut helppoa, imetys oli todella sitovaa ja tasa-arvo loisti poissaolollaan, oli kamalaa kun toinen oli niin riippuvainen minusta. Paras lääke tähän oli aika, niin kuluneelta kuin se kuulostaakin. Nyt toisen lapsen kohdalla imetys tuntuu hyvin luonnolliselta, melko helpolta ja ihanalta, tänään vauva 3 kk. On tämä sitovaa edelleen, mutta nyt tiedän että vaihe on hyvin väliaikainen. Kaikkea hyvää teidän perheelle 🙂

  8. Ihanan rehellinen kirjoitus. Oli ihanaa huomata, että muutkin ovat käyneet läpi samantyyppisiä ajatuksia ja tunteita. Kiitos <3

  9. Hitto oot Rautanen!!!uskallat sanoa sen mitä toiset ajattelevat!!!moni kokee varmasti just noin ja sitten ”katkeroituneena ja huonolla omalla tunnolla” halveksii imettäviä äitejä ja kovinkin hanakasti tuovat koko ajan esille kuinka on ihan yhtä hyvä äiti vaikkei imetä…ja niin onkin mutta ei sitä tarvii koko ajan todistella!!ihan huippu,toi sun teksti pitäs saada johonkin neuvola oppaaseen että äidit ymmärtää että on ok tuntea noin ja ei oo sen asian kanssa yksin.ja juuri niinkuin sanoit,ei tarvitse myöhemmin katua että miksi en toiminut toisin!varmaan sata kirjoitus virhettä mutta toivottavasti ymmärsit mitä tarkoitin!❤️

    • Ehkä imetys on tavallaan jossain määrin joku mittari monelle ja moni kokee sen epäonnistuttua jotenkin epäonnistuneensa äitiydessä. Tulihan minullekin kommenttia, että ”hienoa kun uskallat kertoa epäonnistuneesi äitiydessä heti alkutaipaleella” – kommentti kun kerroin, että imetys päättyi. Imetyksestä puhutaan paljon, mutta ei silti nähtävästi tarpeeksi jos kaikenlainen avoimuus ei ole neutraalia. Ja ymmärsin kyllä, kiitos <3

  10. Olin varma, että kirjoitat siitä ettei mitään olisi pitänyt tehdä toisin. Yleensä naiset vetää jonkin haarniskan tässä kohtaa päälleen ja ei voi myöntää, että kyllä se imetys olisi kannattanut. Minulle kävi juuri samalla tavalla esikoisen kanssa. Se on harmittanut minua todella paljon jälkeenpäin! Toisen kohdalla olinkin päättänyt imettää. Tapahtui mitä tahansa. Se imetys kestikin vuoden, tosin helppoa se ei ollut 🙂 pitää vain toivoa, että pienikin imetys on ollut lapselle eduksi ja toivottavasti hän osaa itse tehdä aikuisena terveellisiä valintoja.

    • Hassua, että ajattelit näin, mutta tavallaan ehkä kun tiedän että olet lukenut blogia aika kauan, ymmärrän täysin 🙂

  11. Tämä oli hyvä kirjoitus. Tosi monelle varmasti käy juuri noin kuin kuvailit. Itse voin ainakin allekirjoittaa, että esikoisen kohdalla koin ihan samoja tuntemuksia. Koin niitä jo oikeastaan raskausaikana. Muistan kuinka ärsytti ihan epäloogisen paljon, että olisi pitänyt mennä jonnekin perhevalmennuksiin ym. Minä kun en mitään imetysjorinoita halunnut kuunnella. Muistan myös miten olin suurinpiirtein valmis tinttaamaan anoppia, joka käski alkaa hinkata nännejä ennen lapsen syntymää, että nännit tottuvat imetyksen aiheuttamaan rasitukseen. 😂 Kun esikoinen sitten syntyi, kaikki meni imetyksessä pieleen ja allergioiden vuoksi imetys loppui 2kk kohdalla. Jäi harmittamaan, vaikka toisaalta nautin täysillä siitä kuinka tasa-arvoista vanhemmuus sen jälkeen oli. Olin esikoisen syntyessä 23-vuotta. Nyt minulla on kolme lasta, olen 29-vuotias ja imetän 6kk vanhaa kuopusta. Toisen lapsen imetykseen valmistauduin ihan toisella tavoin ja häntä imetinkin 13kk. Tämän pienimmän kohdalla imetystaival ei olen ollut helpoin mahdollinen vauvan laajojen allergioiden ja minun tiukan imetysdiettini vuoksi. Mutta jos jotain on aiemmasta opittu, niin se, että vuosi on lyhyt aika. 👍

    Ja vielä tällä otannalla on pakko sanoa, että ei se imetys mikään ratkaiseva tekijä niiden korvatulehdusten suhteen ole. Kaikista vähiten korvatulehduksia on ollut nyt 6-vuotiaalla esikoisella, jota on imetetty vaan se 2kk.

    • No ehkä tää korvatulehdushomma on vaan mun korvienvälissä, kaikesta sitä on helppo syyttää itseään!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 59
Tykkää jutusta