Sano, että välität tai vähintään olet siinä!

Opin tällähetkellä päivittäin ihan mielettömän paljon. Se nyt on luonnollista, että opin uusia juttuja uudessa duunissa, mutta joka päivä opin jotain uutta elämästä.

Kohtaan työkseni ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa, useimmilla on takana vaikeita asioita- toisilla isompia ja toisilla pienempiä. Ovestani tulee sisään erilaisia tarinoita ja taustoja. Viikot ovat olleet kokonaisuudessaan hyvin erilaisia ja kohtaamiset toisistaan todella poikkeavia, selvästi huomaan kuitenkin erään asian nousevan esille kerta toisensa jälkeen. Ihminen tarvii rakkautta.

Jokainenhan sitä varmasti tietää ja on kuullut, että lapselle pitää sanoa, että hän on rakas ja ihana. Neuvolassakin sitä kerrotaan, että kun muistaa kertoa lapselle, että rakastaa niin silloin kasvaa kokonaisia aikuisia. Ja silti kasvaa aikuisia jolle kukaan ei ole muistanut kertoa sitä miten ihania he ovat.

Välillä minä mietin vanhempana miten olenkaan uskaltanut ottaa itselleni tällaisen vastuun jossa tehtäväni on kasvattaa kokonainen lapsi. Välillä tulee mieleen se ”mistä on pienet pojat tehty”- runo, niin meidän oma alkaisi, että ”pinaattiletuista, pullomaidosta ja panadolista”. Olen etenkin viimeaikoina onnistunut syyllistämään itseäni yhdestä sun toisesta asiasta. Mietin tosi paljon ristiriitaa tehdä lapsi ja sitten lähteä töihin, lähinnä poden järkyttävän huonoa omatuntoa omasta riittämättömyydestäni, vaikka meillä on aivan ihanaa kun ollaan porukassa.

Runo kuitenkin jatkuisi ”haleista ja pusuista ja hellyydenosoituksista”.  Raskaanaollesani minusta tuntui todella vieraalta ajatus, että osoittaisin mitään suuria hellyydenosoituksia lapsellemme. Hassua edes ajatella asiaa nyt kun päivät täyttyy haleista. Tuntuu, että napanuora kiristyy päiväpäivältä entisestään. Koitan sanoa monta kertaa päivässä miten meidän pikkuista rakastan ja miten ihana hän on. Eikä sitä voi mitenkään sanoa tarpeeksi, onhan hän maailman ihanin olento. Niin ihana, että sydämeni särkyy pelkästä ajatuksesta, että tämä maailma häntä vahingoittaisi.

Mietin usein miten meillä ei ole ehkä niin laadukasta ja monipuolista ruokaa kuin pitäisi olla, tai sitten vähintään rytmit on reisillä ja kaikki väsyttää. Se mitä meillä kuitenkin saa on rakkaus, olen oppinut rakastamaan aivan uudella tavalla, sellaisella mitä en olisi ikinä uskonut minusta löytyvän, olen oppinut sanomaan että rakastan. Ja sitä päivää ei toivottavasti ikinä tule, että lapsemme ei kokisi tässä perheessä rakkautta, kannustusta ja tukea- ainakaan jos se minusta on kiinni.

Haasteena huomiselle siis, sano, että rakastat, välität tai vähintään olet siinä toista varten. Oli se sitten vaari, vauva tai ystävä. Ikinä ei voi liikaa sanoa miten paljon toinen ihminen sinulle merkitsee. Helppoa se ei ole, eikä sitä ole aina helppo kuulla- sen tunteen kanssa on kuitenkin joka kerta vähän helpompi olla.

Olet jollekin rakas. Ihan varmasti!

emmakaisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 17
Tykkää jutusta