Taaperon raivo.

Olenhan minä kuullut niitä juttuja uhmaiästä. Nähnyt kuvia ”tämän vuoksi taaperomme itkee”- otsikolla, mutta en minä tajunnut mitä uhmaikä on ennenkuin meillä käännettiin uhmavivusta uusi vaihe päälle.

En oikein tiedä mistä aloittaisin edes… Se oli viimeviikolla kai joku päivä kun E alkoi pistää hanttiin kaikessa. Onhan hän jo pitkään kiukutellut Timolle ja usein valikoinut äitiä kaikkeen isän sijasta. Nyt on kuitenkin tämä valikoiminen siirtynyt ihan kaikkeen ja E saa ihan jäätäviä raivokohtauksia etenkin kotona kun erinäiset asiat eivät suju niinkuin hän haluaisi. Siinä on kuulkaas vanhempi välillä sormi suussa.

Mitä kinkkisempi tilanne, sitä enemmän sitä miettii tekeekö vanhempana missäkin tilanteessa oikein. Uskon jotenkin, että uhma on etenkin aikaa jolloin jokainen valitsee taistelunsa. Pääsisimme varmaan tosi helpolla jos antaisimme enemmän periksi, mutta toisaalta tässä ei voi kun hävitä jos menee sieltä mistä aita on matalin. Ollaan jo päästetty tilanne aivan liian pitkälle nukkumiskuvioiden kanssa ja tottapuhuen tällä hetkellä Timo nukuttaa Emiliä ensimmäistä kertaa yli kuukauteen niin, että minä olen kotona. Mutta tämä asia helpottuu varmaan ajan kanssa, ehkä. Sitten on ne miljoona muuta asiaa, kuten syöminen, pukeminen, hampaidenpesu ja ylipäätäänsä kaikki arjen asiat mistä tuolla pikkuihmisellä löytyy jokin eriävä mielipide,nämä olisivat helpompia jos vaan antaisi periksi.. Ollaan kuitenkin päätetty pysyä linjassamme siitä miten vanhempi on vanhempi ja lapsi on lapsi.

Epäilemättä meillä on tulossa pitkiä päiviä ja uuvuttavia iltoja, mutta uskon vakaasti siihen että kiitämme vielä itseämme joskus – tai sitten emme, eihän tästä voi koskaan tietää mitä elämä tuo eteemme. Mietin usein naapuriparkoja jotka joutuvat elämään tämän vaiheen kanssamme läpi. Fakta on se, että tuon lapsen on pakko tietyissä rajoissa kestää myös niitä kielteisiä tunteita ja pettymyksiä, sillä mitä hänen elämästään tulee jos hän ei niitä lapsena opi kestämään. Jos hän sitten sen seurauksena huutaa 30min eteisessä takki päällä, niin sitten huutaa. Koitan kuitenkin pieni tuskanhiki otsalla kasvattaa lasta joka käyttäytyy muita kohtaan ystävällisesti ja kunnioittaa vanhempiaan.Lapsemme ei mene pettymyksestä rikki, eikä kasva kieroon kieltämisestä.

Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia uhmasta ja vähän miten kauan siinä on mennyt ja miten siitä on selvitty?

 

emmakaisa

7 vastausta artikkeliin “Taaperon raivo.”

  1. Kuulostaapa, noh, tutulta 😀 erona, että meiän neiti on ollu erittäin vahvatahtoinen koko ikänsä, nyt alkava uhma on vaan vieny sen ihan uudelle levelille 😀 lisänä, ettei tuo 2v puhu sanaakaan vielä, eli siitä kivaa extra turhautumista päälle.

    • Voi pientä😅 E on kyllä verbaalisesti välillä pelottavankin terävä, voisin vaan kuvitella miten vihainen hän olisi jos ei saisi sanottua.. voimia sinne❤️

  2. Ei se lopu ikinä 😀 Kaiken ikäiset uhmailee. Sitten tulee murrosikä. Kauhulla odotan.
    T. Lapset 2v 6v 7v ja 12v

  3. Uhmaikä kesti aaltoillen lähes 4 vuotta. Raivokohtauksia useita päivässä, ihan sianriivaama ipana mm. kun ei päässyt autotallista seinän läpi kotiin tai sukkikset eivät menneet ulkohaalarin päälle. Etupäässä katsottiin ettei vahingoita itseään, pikkusisaruksen tultua oli kamalaa, kun vauva pelkäsi sitä huutoa. Välillä laitettiin huoneeseensa jäähylle, kun alkoi pelottaa itseäkin. No neiti 3 v. huuteli ikkunasta poliisia ja naapuri teki lasun, vaikka olin usein pyytänyt kertomaan, jos ainainen älämölö kummastuttaa. Kukaan tuttu ei ollut koskaan kuullutkaan vastaavasta, joten vähän oli huono äiti -fiilis päällä. Nykyisin 17 v. upea neitokainen, tuli kai ne rajat taisteltua tuolloin. Voimia teille💜

    • Ai kauhea😅 tämä luo voimaa kyllä! Ja aina koittaa muistaa, että kaikki ohi menevää vaikka nyt tosiaan ajoittain nousee hiki kun miettii että tätä voi tosiaan kestää muutaman vuoden kevyesti😅

  4. Meillä on myös kaks veellä uhmaa. Minua lähinnä hämmentää isovanhemmat jotka tulevat tilanteisiin kesken joko koittaa ottaa lapsen syliin, tai neuvottelee muuta. Ymmärrän että heistä tuntuu pahalta tilanne, mutta haluaisin itse hoitaa tilanteen loppuun. En tiedä ymmärsitkö mutta annan myös raivota lattialla (kunhan ei satuta itseään) ja sanon että tule syliin niin jutellaan kun haluaa. Ja usein hermostuukin vielä enemmän jos koittaa väkisin ottaa syliin…miettinyt mitä osaisi sanoa isovanhemmille niitä vieöä suututtamasta noissa tilanteissa😁

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 18
Tykkää jutusta