Perus säätöä Suorttien perheessä.

Sanoisin, että on jonkin luokan ihme, että ollaan juuri nyt ajamassa koht Helsinkiä Emilin pikkuserkun YO- juhliin.

Ajattelin, että katson eilen hyvissäajoin vaatteet valmiiksi tälle päivälle – onneksi katsoin, olisi ollut ehkä fiksumpi tehdä se jo viimeviikolla. Minulla oli visio siitä mitä laitan päälle, mutta olen näköjään laihtunut sen verran, että mekko jota olin ajatellut roikkui päällä. Plan B ei vaan toiminut ilman sukkahousuja ja +26 yhdistettynä sukkahousuihin ei houkutellut. Timo alkoi etsiä itselleen pukua todeten, että hänen pukupussi on jossain teillä tietämättömillä.

Käytiin varmaan kaikki alkaen meidän kaapeista päättyen appivanhempien kaappeihin läpi tuloksetta.. Timo aamulla ajeli ympäri Haminaa etsimässä, mutta mitään ei löytynyt. Itse painelin hennesille ja ihmekyllä, löysin kympillä kuvien mekon.

Bonuksena vielä maan syövereihin kadonnut kuumemittari, E oli taas aamulla hieman lämpöinen, mutta onneksi kuumeeton lopulta kun Timo mummilassa mittasi kuumeen. Onneksi! Odotan vain koko ajan korvatulehduksen uusiutumista, vaikka eilen korvat kyllä oli ihan puhtaat..

Olen välillä jopa huolissani tästä meidän huolimattomuudesta. Tai oman säätämiseeni olen jo tottunut, mutta että Timokin. Olen ollut viimeviikkoina käytännössä kerran viikossa väärässä paikassa väärään aikaan, se että minä hukkaan jotain ei todellakaan ole minulta enää uusi asia. Tämä on sinällään todella ärsyttävää, sillä tälläinen unohtelu ei ole minulle yhtään luontaista vaan olen aina ollut todella pedantti mitä tulee aikatauluihin ja sovittuihin menoihin. Minun on vaan pitänyt hyväksyä etten selviä ilman kalenteria, sillä kaikki vaan häviää mitä tuleekin.

Mutta tässä me kuitenkin ollaan matkalla Helsinkiin. Luonnollisesti E heitti vielä juuri ennen lähtöä lattialle x-asentoon, mutta se nyt oli odotettavissakin, oltiin ohitettu päiväuniaika jo mennen tullen.

On ihan hurjaa, että tänään on kymmenen vuotta omista lakkiaisista. Muistan sen päivän jotenkin niin selvästi, elämä oli alussa. Sitä oli samalla niin varma kaikesta ja silti niin epävarma. Nyt kun ajattelee, niin onneksi ei tarvi olla enää kahdeksantoista.

Haluan kuitenkin kuitenkin toivoa niille jotka ovat ihania ilon hetkiä tälle päivälle. Elämä on nyt, eläkää sitä<3