Tuhansien luonnosten ihminen.

Päätin uudelleen aloittaessani, että kirjoittelen ylös otsikoita ja luonnoksia kun ne putkahtavat mieleeni. Nyt luonnoksia alkaa olla pian kymmenen, luonnoksia joita olen aloittanut ja sitten päättänyt, että ei tämä olekkaan hyvä – en halua julkaista tätä. Teksti voi olla lähes valmis, mutta julkaisun hetkellä mietin, ettei tämä olekkaan sellainen kuin ajattelin tai ei tämä kuitenkaan kiinnosta ketään ja niin jää teksti arkistoon. Vähän niinkuin nettikaupoissa vaatteet sinne ostoskoriin, monta kertaa on lähellä, mutta koskaan ne eivät pääse kotiin asti.

Huomaan olevani elämässäni monessa muussakin asiassa luonnostelija. Ajattelen jonkin asian ihan loppuun asti ja sillä hetkellä kun päätös pitäisi lyödä lukkoon, minä totean ettei tämä ehkä olekkaan hyvä idea ja peräännyn. Esimerkiksi asunnon osto. Olemme olleet läheltäpiti tilanteessa nyt useampaan otteeseen. Kaikki on ollut jo melkein tarjousta vaille valmista ja sitten ei kuitenkaan. Miten minusta on tullut näin epävarma? Miksi jätän asiat elämässä luonnoksiksi, mutta sitten toteutus jää tekemättä. Toisaalta taas..

Ehkä se on vain hyvä piirre, ettei asioita enää tee hetken mielijohteesta, impulsiivisesti ja harkitsematta seurauksia. Olen aina saanut paljon aikaiseksi ja kun jotain tapahtuu, se tapahtuu vauhdilla. Moni asia olisi jäänyt elämässäni tekemättä jos olisin miettinyt kaksi kertaa. Nyt kun pelissä on muutakin on oma takapuoli olen huomannut ajattelevani paljon enemmän. Mitä jos? – tulee mieleeni usein ja sen myötä tietyt päätökset jäävät tekemättä. Tavallaan kaipaan itsessäni sitä impulsiivisuutta. En ole kuitenkaan koskaan joutunut katumaan hetken päätöksiäni, yhtä tatuointia lukuunottamatta.

Repäisin viimeviikolla ja ilmoittauduin kahdelle avoimen AMK:n kurssille kevääksi, tämä jo oli minulta aikamoinen repäisy. Olen kyllästynyt tähän ammatillisuuteni paikallaan junnaamiseen ja nopeastikkin tehty koulupäätös ei todellakaan ole huono vaihtoehto. Toisaalta taas vähän hirvittää, että ahdehdinko liikaa kun otin 10 opintopisteen edestä mielenterveys ja päihdetyötä puolelle vuodelle omien töiden oheen? No se jää nähtäväksi, taipuu moni paljon suurempiinkin kokonaisuuksiin, niin miksi minä en tästä selviäisi?

Kai sitä on elämässä alkanut vaan olla niin mukavuudenhaluinen ja varovainen, että tietyt hetken mielijohteesta tulleet päätökset jäävät tekemättä. Tavallaan se on sitä aikuisuutta ja järkevyyttä ajatella asioita huomista pidemmälle. Ehkä kuitenkin joskus voisi repäistä muuallakin kuin ruokakaupassa ja tehdä jotain vähän spontaanistkin miettimättä seurauksia niin tarkkaan.

Tällä viikolla koitan tuottaa ulos ainakin yhden luonnoksen, olla juuri sitä mieltä mitä haluan ja ehkä tehdä jotain yllättävää. Saas nähdä miten minun käy? Milloin sinä olet viimeksi tehnyt jotain hetken mielijohteesta?

Kurkku kipeänä uuteen kuukauteen.

Heräsin tähän aamuun uudestaan tosi tukkoisella fiiliksellä. Ajattelin jo eilen, että olen ihan ok, mutta nähtävästi yövuorot teki oman osuutensa tässä flunssasta toipumisessa ja otin taas askeleen taaksepäin. Että voi ottaa päähän kun haluisin niin kovasti taas treenaamaan. Ei auta itku, nyt pitää ensin saada itsensä kuntoon. Nää on niin näitä, että ensin iltoiset kun et oo ollu yli puoleen vuoteen kunnolla kipeä ja sit se iskee. Tai en mie nytkään ole kauhean kipeä, mutta niin etten treenata viitsis tänään.

Mutta hei, helmikuu!

Tammikuu oli ehkä kivuttomin tammikuu miesmuistiin, en ole ikinä ollut mikään tammikuun fani ja marras, sekä tammikuun voisi minun puolestani poistaa kuukausijonosta ihan suoraan. Nyt tämä tammikuu menikin yllättävän iisisti, tai oikeastaan jopa nopeasti. Toisaalta aika menee nykyään niin nopeasti muutenkin, että lopulta ihan sama mikä kuu tai mikä vuodenaika, niin ei sitä edes ehdi voivotella kun ollaan jo seuraavan puolella.

Helmikuu on osittain mielessäni jo eletty, meillä on oikeasti tosi kiva kuukausi tiedossa. Vaikka tavallaan vähä jo hirvittää, on meillä tiedossa joka viikonlopulle jotain ohjelmaa. Huhheijjaa ja työtkin pitäis hoitaa, onneksi kivoja juttuja kaikki.

Tähän kuuhun liittyy myös hieman unelmia ja toivoa niiden toteutumisesta. En vaan uskalla enää sanoa edes ääneen mitään kun alan olla näiden suhteen niin taikauskoinen. Ja ei liity vauvoihin 😀

Mikä tästä helmikuusta tekee minulle hieman erilaisen, on se että tein itselleni ruokavalion. Tätä ei ole tapahtunut sitten kevään 2014, mutta nyt halusin hieman laskeskella makroja. Lähinnä tein tämän, sillä tämä minun siirtyminen kasvisruokavalioon on minulle niin uutta, että haluan vähän päästä sisään tähän vegemaailmaan myös noin niinkun makrojen puolesta. Sekasyöjänä kaikki tuli jo niin takaraivosta, että ei sitä edes juurikaan enää ajatellut mitä syö.

Ruokahommista toivottiin ig:n puolella postaustakin ja lupasin tähän palata piakkoin, katson nyt ensin vähän mitä tästä tulee vai tuleeko mitään 😀 Kuhan nyt saisi itse kiinni siitä mitä mikäkin ruoka sisältää niin sekin jo auttaisi.

Olisi kiva kuulla teiltä millaista sisältöä haluaisitte blogistani lukea? Vai ihan kaikenlaista?

Ihanaa alkanutta kuukautta, toivotaan paljon aurinkoisia pakkaspäiviä <3