Mitä jos kirjoittaisinkin parisuhdeblogia?

Minulla oli tänään hieman raskas päivä. Päivä oli raskas ihan oman itseni takia ja pinnani oli lyhyt, siis hyvin lyhyt. Tuntui, että Emilkin oli tosi kiukkuinen, johtuiko tuo minun omasta kierydestäni? Hyvin mahdollista. Mietin, että avaudun asiasta tänne, siitä miten kaipaan välillä aikaa ennen lasta ja tunnen itseni niin osaamattomaksi vanhemmaksi. Sitten kun Emil oli kylvyssä kävin asiaa pohtimaan hieman enemmän…

On tosi tärkeää, että vauva- vuoden haasteista puhutaan ääneen. On hienoa, että me uskallamme jo avoimesti sanoa, että pikkuvauva- aika ei ollut se kaikkien mielestä maailman kivoin aika ja kertoa muutenkin niistä ongelmista mitä on (BTW. nyt jos huokaat, niin se aika menee kuin siivillä ihan oikeasti). Mietin kuitenkin aikaa kun Emil on vanhempi. Haluan, että hän saa lukea kaikki kirjoitukseni jos hän haluaa, enkä todellakaan tahdo, että hän joutuu lukemaan olleensa raskas. Kävin miettimään, mitä kaikkea sitä onkaan tullut kirjoitettua heikolla hetkellä.. Mietin, että kuinka hassua olisi jos me bloggarit kirjoittettaisiinkin samalla tavalla parisuhteistamme? Jos kirjoittaisinkin seuraavanlaisesti:

”Minä en ole kyllä yhtään alkuhuuma ihminen, ihan hiton raskasta kun toinen roikkuu kokoajan niskassa. Onneksi se on joku vaihe, kyllä se siitä etääntyy kun nyt vaan jaksat antaa rakkautta.”

”Minun miehellä on nyt taas joku vaihe, että se juoksee kaiket yöt ulkona. Sitten se valittaa pahaa oloa kaiket päivät kotona, voi luoja, että olen väsynyt.”

”Minun miehelläni on ollut nyt tosi kovia vatsavaivoja. Tuntuu, että kaikki ruoka käy mahaan ja se valittelee sitä koko ajan. Siis ihan järkyttävän hajuista kakkaakin tulee.”

”Minun miehelläni on nyt meneillään joku eroahdistus, se laittelee koko ajan viestejä ja valittaa ikävää. Yölläkin se tulee ihan kiinni ja haluaa vaan halia koko ajan.”

”Meidän kauppareissu oli tänään ihan mahdoton, puolessa välissä ostoslistaa miehelläni meni hermo ja hän rupesi kiukuttelemaan nälkäänsä. Oli hiukka noloa kun koko kauppa tuijottaa kun toinen haluaa vaan äkkiä pois kaupasta.”

Mietin vaan aina, että miten me nämä kaikki asiat omista vauvoistamme kirjoitetaan ilman, että se tuntuu yhtään oudolta? 😀

Vain hullu perustaa äitiysblogin esikoisensa saatuaan!

img_8371

Jos kiteyttäisin ajatukseni blogin pitämisestä esikoisen syntymän jälkeen, olisi se varmasti älä ikinä sano älä ikinä. Näin nyt reilusti jo voiton puolella vauvavuotta melkein huvittaa viimeiseen vuoteen liittyneet ajatukset. Mitä pidemmälle olen tätä matkaa taivaltanut, sitä armollisempi olen mielipiteineni alkanut olemaan.

Oikeastaan jo raskauden alkuvaiheessa alkoi se ”mä en ainakaan” ”no noin en tuu kyllä ikinä tekemään”- laulu. Tätä laulua jatkui varmaan siihen asti kun tajusin, että ei hitto eihän mikään meinaa mennä niinkuin olin ajatellut.

Minun mielestäni meille äitiysbloggareille pitäisi laittaa joku ekan vauvavuoden karenssi siitä päivästä kun tekee sen ensimmäisen positiivisen raskaustestin. Tai sitten pitää olla munaa myöntää, että eihän tämä nyt ihan mennyt niinkuin ajattelin. Sitä on monesta asiasta niin ehdoton ja naivi, että on välillä jopa hieman noloa syödä sanojansa vähän väliä. Etenkin kun sitä ei yhtään tiedä, että mitä tuleman pitää. Ajatuksena kun kaikki on niin erilaista kuin mitä se todelllisuus sitten oikeastaan onkaan. Sitten jälkikäteen voi hyvillä mielin sanoa, että hei tämä toimi meillä, tai näin koin nämä asiat hyväksi!

img_8379

Jos nyt saataisiin toinen lapsi olisin niin eri meiningillä kaikesta. Pingottaisin varmaan puolet vähemmän ja ajattelisin vielä sitäkin vähemmän. On välillä melkein surkuhupaisaa ajatella, että minä ihan oikeasti ostin esimerkiksi itselleni fitmama- nettivalmennuksen kun Emil oli jotain 6- viikkoinen kuvitellen, että tulisin sitä noudattamaan. Minä ihan oikeasti ajattelin, ajattelin ties mitä ja aivan liikaa ääneen. Toisaalta jos mitään ei olisi koskaan kirjoittanut ylös, niin en pääsisi naureskelemaan itselleni koskaan jälkikäteen. Minusta on nimittäin todella hauskaa lukea vanhoja postauksiani ja miettiä, että voi luoja!

Yksi asia on aivan varma! Minulla ei ole hajuakaan lapsen kasvatuksesta ja vaikka kuvittelisin mitä, tulee kaikki olemaan tulevaisuudessakin jotain aivan muuta kuin mitä olin ajatellut. Vaiheita tulee ja menee, mutta jokaisessa on nähtävästi ne omat haasteensa ja ilonsa. Mitään en enää kyllä tule etukäteen huutelemaan, sillä vasta kokemus näyttää sen, että mikä toimii meillä ja mikä ei!

Ehkä siinä on jotain arjen komiikkaa kun bloggailen tänne milloin mitäkin ”faktaa” äitiydestä ja pian olen, että oho ei se mennytkään niin.. Onnea on hyvä itseironia ja rento meininki<3

img_8362