Ihan muuten vaan…

img_7451

Päivä alkoi tänään niin järkyttävän surullisilla uutisilla Kaakosta, toivon voimia jokaiselle jota tämä menetys koskettaa… Oikeasti ihmiset rakastakaa läheisiänne ja kertokaa se heille joka ikinen päivä, viimeiset kaksi viikkoa on osoittanut erityisen selvästi sen, että mikään tässä maailmassa ei ole pysyvää, ei mikään!

Pää on ollut muutenkin ihan tyhjä pari päivää. Sanoinkin tuossa ystävälle puhelimessa, että on hieman sellainen writers block. Paljon on asiaa, mutta jotenkin sitä on alkanut taas epäillä omaa juttuaan. Ajattelinkin tänään siis kirjoitella ihan arkipäivän kuulumisia…

Meillä tosiaan oli pitkästä aikaa viikonloppu kun ei ollut mitään ohjelmaa. Lauantaina saatiin pestyä kunnolla lattiat ja ahkerat snäppini seuraajat näkivätkin, että ostettiin koti- idean alesta uusi ruokapöytä ihan pilkkahinnalla, joten pitihän sen alta tehdä siivous-urakka pois. Saimme onneksi siskoni ja hänen miehensä kylään sunnuntaina, sillä luonnollisestikaan se pöytä ei mahtunut autoomme, sillä myyjä antoi aivan eri mitat kuin mitä pakkaus lopulta olikaan. Pojat hakivat pöydän lopulta siskon farmarilla, niin hyvin mahtui. Sunnuntai kuluikin rennoissa tunnelmissa auringosta nauttien. Voin muuten lämpimästi suositella Prisman ravintola Oksan brunssia. Siis niin järkyttävältä kuin se kuulostaakin ja niin kauhea kuin Oksan tila onkin, on brunssi mitä mainioin ja todella kohtuullisen hintainen!

img_7468

Aloitin sunnuntaina parin kuukauden herkkulakon, tai no aion kyllä ensiviikon perjantaina pitää yhden poikkeus päivän, sillä silloin on blog awardsit ja pääsen viettämään iltaa parin rakkaan ystävän kanssa tämän jälkeen. Näenkin yhtä ystävää, jonka olen viimeksi nähnyt valmistujaisissani vuonna 2013, enkä ole oikeastaan kuullut paljoakaan hänestä tämän jälkeen, en ihanaa kuulla hänen kuulumisiaan!  Ehkä nämä blogi bileet asuineen ovat vaikuttaneet tähän herkkulakkoon sillä tilasin sellaisen asun, että siinä ei ole kyllä varaa turvotuksiin..

Olen nyt viime ja tällä viikolla käynyt kerran salilla ja ajattelin vielä käydä tällä viikolla toisenkin kerran. Kävin eilen juoksemassa ja tänään sain itseni lenkille, ihanaa kun taas tekee mieli liikkua. Minulla olisi 5x tutustumiskortti TFW- Tampereelle, mutta ihan vielä en uskalla mennä sinne saamaan sydänkohtausta. Vähän minua arveluttaa myös se, että liiottelinkohan vähän kun varasin itselleni sunnuntaiksi body- combat tunnin? Noh, se selviää sunnuntaina.. Odotan tätä tuntia hieman kauhunsekaisin tuntein, sillä rakastan combattia, mutta edellisestä sellaisesta taitaa olla pian kolme vuotta ja yksi raskaus, joten voi tehdä hieman tiukkaa! Toivottavasti tunnilla on asiansa osaava ohjaaja!

Kaikinpuolin vietellään tällä hetkellä tosi perus arkea! Jos et ole muuten vielä niin tehnyt, niin lisäähän fitfashionfi snäppiisi, tällä viikolla puikoissa on Treenikengissä- Milla ja ensiviikolla kukas muukaan kuin MINÄ 😉 Minun snäppini löytyy nimellä emmakaisa100..

img_7453 img_7455

 

 

 

Mitäs me lomalaiset!

sis mainoslinkkejä*

IMG_5311

Lomamme kaksi ensimmäistä viikkoa ovat menneet kuin siivillä. Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut, mutta jo vain Timon läsnäolo on tehnyt näistä viikoista ihan korvaamattomat. Kauhulla jo mietin, miten kolme seuraavaa viikkoa tulee hurahtamaan. Aika vaan kuluu silloin nopeasti kun on kivaa.

Ollaan onneksi osattu ottaa todella rauhallisesti, mikä on poikkeuksellista meille. Yleensä lomat kuluu lomaa suorittaessa ja takaraivossa on jatkuva paine tehdä kaikkea, mitä lomalla tehdään. Nyt päiviä on kulunut sohvalla maaten netflixin äärellä, mutta myös ystävien ja perheen parissa on vietetty aikaa. Olen nauttinut kovasti tästä hyvin paineettomasta lomailusta ja tyhjistä päivistä.

IMG_5298IMG_5321

Olemme puuhailleet paljon pojan kanssa, tai niin paljon kuin tuon ikäisen kanssa voi puuhailla. Poika on kulkenut mukanamme shoppailureissut ja sukuloinnit sujuvasti. Juuri äsken kotiuduimme saaresta, jossa olimme saunomassa Timon vanhempien ja heidän ystäviensä kanssa. Poika on rauhoittanut elämäämme juuri sopivasti, vaikkakin vauva kulkee vielä tässä iässä hyvin näppärästi mukana. Koen tärkeäksi totuttaa poika ihmisiin ja maiseman vaihdoksiin, joten kyllä meidän päiviimme vielä vauhtia mahtuu – vastapainona sitten ne kotipäivät välillä.

Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen olevani oikealla lomalla, vaikka yhtä ”lomaahan” tämä minun arkeni on muutenkin. Tällaista viiden viikon lomaa tuskin meidän perheessämme tulee ihan äkkiä eteen, joten tästä pitää todella olla kiitollinen ja iloinen. Odotan innolla tulevaa kolmea viikkoa, sillä niin paljon on vielä kivoja juttuja edessäpäin<3

Tämän päivän parhain juttu oli ylivoimaisesti Emilin ensimmäinen nauru. Pitää kai yskiä useammin, kun se on pojan mielestä niin mukavaa!

IMG_5304

Kuvien maximekko Close by denim(Ellos), täältä**

Ellokselta saat nyt -20% alea myös aletuotteista 31.7 asti  näppäilemällä koodin 345413 kassalla. Tarjous koskee uusia tilauksia.