Jos voisin muuttaa yhden asian ulkonäössäni..

Olen tullut pitkän tien siihen pisteeseen, että alan olla sinut itseni kanssa. En enää näe katsoessani peiliin joka kerralla jotain korjattavaa ja jopa pidän ajoittain siitä miltä näytän. En oikein sovi mihinkään muottiin, mutta se ehkä tekee minusta erityisen, olen oman näköiseni ihminen.

Voin ihan rehellisesti sanoa, että olen miettinyt useaan otteeseen plastiikkakirurgiaa. Muistan miettineeni jo ennen raskautta, että korjautan kyllä heti rintani kun vain mahdollista. Nyt kuitenkin synnytyksen jälkeen olen alkanut olla toista mieltä. En näe enää millään tavalla tarpeellisena saada isompia rintoja. Olen oikeastaan alkanut tykätä siitä, että rintani ovat tosiaan juuri ja juuri a- kupin täyttävät. Ehkä tämä juontaa juurensa siitä, että olen myös alkanut vierastaa rintaliivejä ja suurimmaksi osaksi vietän aikaani pelkissä urheiluliiveissä… Myöskään koskaan ei tarvitse miettiä, että miten saan liivit näkymättömästi vaatteen alle…. En vaan laita niitä ollenkaan :D.

On kuitenkin yksi asia mikä minua on vaivannut kovasti aina. Se asia on hymyni ja suuni. Olen aristellut hymyillä kuvissa ja aina vihannut kuvia jotka on otettu minusta niin, että en ole huomannut tätä tapahtuvan, sellaisista kuvista joissa esimerkiksi nauran. Hymyilen koko ikenelläni ja suutani kaunistaa vinot ja pienet hampaat.

img_8279

Olen jonkin verran täyttänyt ylä- huultani, jolla ollaan saatu hyvä tuloksia ja ikeneni ei ehkä enää paista niin pahasti kuin ennen. Sonja Ihanassa on onnistunut pitämään huuleni hyvin luonnollisen näköisenä huolimatta siitä, että tavaraa on jo jonkin verran huuleni sisällä.. Olin jo alkanut myös pohtia alahampaiden oikomishoitoa, mutta tosiaan tällä hetkellä en olisi voinut edes ajatella sellaista, sillä rahaa ei nyt ole mihinkään ylimääräiseen hetkeen. Toisena vaihtoehtona olin miettinyt kuoria…

Sitten törmäsin eilen erääseen memeen instagramissa, jossa oli kuitattu erään tosi tv- tähden hymystä tosi ikävään sävyyn. Tai ehkä tämä kuulosti omaan korvaan ikävältä, sillä ”ongelma” on juurikin se minkä kanssa itse painin. Mietin, että mitä jos minä löytäisin kuvani jostain täältä netistä, jossa tälle piirteelleni irvaillaan, tälle piirteelle mistä olen todella epävarma. Sisälläni syttyi viha ja päätin, että jumalauta minä tulen jatkossa hymyilemään koko ikeneni pituudelta, sanoi kuka tahansa mitä tahansa.

Mietin, että minä en todellakaan tule olemaan se ihminen, joka muuttaa jotain piirrettä itsessään epävarmuuden vuoksi. Minä en ole ehkä ihan sinut oman hymyni kanssa, mutta päätin tämän memen jälkeen, että tämä piirre on osa minua ja haluan kantaa hymyni ylpeydellä. En halua, että joku nuori tyttö tai poika katsoisi kuviani ja miettisi, että ”minulla on samanlainen hymy ja tuokin bloggari vihaa sitä” ja alkaisi tämän vuoksi vihata omaa hymyään. JOKAINEN HYMY ON KAUNIS, vaikkakin omanlaisensa.

Jos kyse olisi jostain elämänlaatuani heikentävästä haitasta, niin tottakai minä sen korjaisin, mutta kyse on nyt piirteestä mikä on osa minua. Ehkä tulen joskus miettimään vielä tuon ala- hammasrivistön suoristamista, mutta voin elää sen kanssa ja hammashoitajan tuomio oli, että eivät ne välttämättä pysyisi kuin hetken rivissään joten onkohan tämä sen arvoista kuitenkaan?

Eli jos voisin muuttaa yhden asian ulkonäössäni, niin se olisi asenteeni sitä kohtaan!

img_8490

Onko sinun lasisi puoliksi tyhjä vai täynnä?

Muistan kun sain jo aikaa sitten kommentin, jossa minua kritisoitiin ainaisesta valittamisesta. Tämä kommentti jäi vaivaamaan minua todella paljon, sillä en ollut itse ajatellut valittavani paljon – en ole sitä mieltä vieläkään. On monia asioita, joita toki harmittelen ääneen, mutta olen koittanut aina keksiä asioille sen valoisamman puolen ja miettiä niitä hyviä juttuja joilla päästä yli milloin mistäkin harmitusta aiheuttavasta asiasta.

Katselin äsken Elastisen ohjelmaa, jossa oli Robin vieraana. Mietin itsekseni, että toivottavasti sintti olisi edes puoliksi yhtä reipas ja positiivinen ihminen, kuin mitä tuo Robin on. Elastinen kysyi ohjelmassa Robinilta, että mistä tuo hänen positiivisuutensa kumpuaa – vastauksekse sai ”meillä on vanhemmat olleet aina todella positiivisia”. Niin, vanempien esimerkistä.

Minusta tuskin koskaan tulee sitä joukon iloisinta ihmistä, mutta haluan välttää turhaa asioista kitisemistä, etenkin silloin jos voin omalla toiminnallani asioihin vaikuttaa. Esimerkiksi minusta on todella ärsyttävää jos joku valittaa valittamistaan vaikka pääkipua, mutta ei suostu siihen syömään kipulääkettä, vaikka siihen ei olisi mitään estettä. Jos joku asia harmittaa/vaivaa, se pitää sanoa ääneen, mutta sitten siihen keksitään ratkaisu ja koitetaan yhdessä etsiä keino, jolla tilanne saadaan parannettua – turhaa jäädä vellomaan siihen pahaan mieleen ja asiaan.

Huomaan tällä hetkellä itsestäni sen, että minun on todella vaikeaa pysyä positiivisena kun olo on mitä hankalin (niinkuin eilinen postaus varmasti kertoikin). Koitan epätoivoisesti nauttia tästä ajasta, mutta oikeasti olen varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni tilanteessa, jossa en voi itse omaa oloani helpottaa. Timo on taas ollut onneksi ihan huippu ja tässä minä makaan sohvalla jalat kohti taivasta läppäri sylissä ja vihdoin kivuttomana. Oikeastaan ei tätä päivää voisi paremmin juuri nyt viettää! Pitää vain koittaa keskittyä muuhun kuin kipuun ja pahaan oloon, sekä miettiä että tätä ei enää todellakaan kestä kauaa, joten kyllä tämän kestää.

Tiedän, että vaikka helppoa se ei tule olemaan, koitan välttää pojan kuullen asioista valittamista. Haluan antaa hänelle esimerkilläni mallin, jossa koitetaan kääntää aina vastoinkäymiset voitoksi ja löytää inhottavistakin jutuista ne hyvät asiat. Vaikka sanotaan, että pessimisti ei pety, niin silti minusta positiivisella elämänasenteella pääsee paljon pidemmälle – silloin on valmis avaamaan niitäkin ovia, jotka ei aina olisi niitä kaikista varmimpia vaihtoehtoja.

Onkos sinun lasisi puoliksi tyhjä vai täynnä?

image1 (22)