Ja niin meidän imetystaipaleemme loppui.

Meidän imetystaipaleemme päättyi kolmisen viikkoa sitten. Minä lopetin imettämisen, lopetin sen koska en halunnut enää imettää. Kun kirjoitan sen noin se kuulostaa jotenkin aivan kamalalta, mutta nyt kun imetys on jo täysin historiaa koen, että nautin äitiydestä paljon enemmän kuin ennen.

Minä näin painajaisia imettämisestä jo ennen Emilin syntymää. Ajatus imetyksesta tuntui jotenkin todella vieraalta minulle, enkä ollut laisinkaan varma, että imetänkö Emiliä ollenkaan. Halusin kuitenkin kokeilla sillä ajatuksella, että ehkä mieleni muuttuukin kun alan vain imettää – näin ei käynyt. Kun yhden yön nälkähuudon jälkeen kätilöt antoivat aamulla korviketta ja vauvamme nukkui sikeää unta kolme tuntia yhtäjaksoisesti, mietin mielessäni mihin olin ryhtynyt. Maito kuitenkin nousi ja homma alkoi rullata.

Varmaan viikon- kahden jälkeen maitoa tulikin sitten ihan suihkuten ja Emil alkoi oireilla nielemästään ilmasta. Koitin kaikki suihkutissi (tämä sana jotenkin huvittaa minua edelleen) hoidot ja kikat, mutta mikään ei auttanut. Olisin varmaan heittänyt hanskat tiskiin jo silloin, mutta lupasin Timolle, että jatkan sinne kolmeen kuukauteen.

Emil söi jatkuvasti, siis ihan koko ajan. Hän huusi huutamistaan rinnalla ja ilman rintaa. Nyt jälkikäteen tajusin, että osa huudosta on ollut ihan vain nälkää, sillä hän ei malttanut keskittyä ruokailuun niin, että olisi saanut tarpeeksi maitoa, enkä minä kai jaksanut tarpeeksi yrittää antaa rintaa hänelle. Korviketta Emil on saanut jo kolmen viikon ikäisestä aina kun olemme olleet jossain tien päällä.

IMG_5329

Kesäkuun viimeisellä viikolla Emil teki täydellisen pullolakon.. Se oli hänen viimeisensä, sillä sen jälkeen eräänä päivänä hän vaihtoi lakon pullosta rintaan.Tiedän, että olisin kovalla yrittämisellä saanut homman taas rullaamaan, mutta eräänä sunnuntaina koin erään tissiltä kieltäytymisen jälkeen tilaisuuteni tulleen ja imetys loppui siihen.

Jo heti maanantaina aloin miettimään, että teenköhän nyt valtavan virheen? Poika alkoi hamuilla rintaa ja oli hieman hämmentyneen oloinen. En olisi uskonut, miten yhtäkkiä sitä kokikin itsensä maailman julmimmaksi ihmiseksi, vaikka poika oli ihan tyytyväinen pullomaitoon. Emil sai ja saa syliä, haleja ja rakkautta niin paljon, että vaikka tissi jäi pois, ei se vienyt sitä läheisyyttä mitä meillä on mihinkään.

Muutaman kerran olen miettinyt, että voi kumpa nyt vielä imettäisin. Esimerkiksi silloin kun Emil oli kipeä rokotteiden jälkeen ajattelin, että hän saisi nyt ehkä rinnalta sellaista lohtua, mitä en voi muuten tarjota. Nämä tunteet tulee aina välillä, mutta päälisin puolin olen kuitenkin todella tyytyväinen meidän tilanteeseemme. En koe, että tämä pullorumba olisi jotenkin hankalaa, todella kallistahan se kyllä on. Koska en imettänyt juuri koskaan julkisesti, on minulle helpotus, että poika syö nyt varmasti missä vaan, eikä minun tarvitse miettiä mihin piiloudun imettämään jos poika kieltäytyy pullosta.

Haluan kuitenkin korostaa, että arvostan jokaista imettävää äitiä – se ei todellakaan ole helppoa. Imetys ei vain ollut meidän juttu. En näe, että imetys mittaa yhdenkään äidin paremmuutta ja pikemminkin vastentahtoinen ja stressaava imetys saattaa vaurioittaa äidin ja lapsen suhdetta..Ehkä olen itsekäs tässä asiassa, mutta Emilillä on ainakin nyt äiti paljon kevyemmillä fiiliksillä äitiyden suhteen.

IMG_5336

 

Imetyksen haasteet

Minulta pyydettiin postausta liittyen imetykseen ja kokemuksiini imetyksestä.

”Minä tuskin tulen koskaan imettämään julkisesti ja koska todennäiköisesti tämän vuoksi linnoittaudun kotiin, joudun ennemmin kuin myöhemmin nielemään ylpeyteni ja imettämään myös julkisella paikalla ja kun näin tapahtuu, aion suojata tilanteen muilta silmiltä. En tee sitä siksi, että pelkään päätyväni jonkun urpon instagrampäivityksen kohteeksi, vaan siksi, että koen sen hyvin henkilökohtaisena, minun ja lapsen yhteisenä hetkenä – tai niin nyt ainakin ajattelen.”

Näin kirjoitin tammikuussa Teri Niitin aiheuttaman somekohun aikoihin. Olenko edelleen samaa mieltä? Ei, en ole linnoittautunut kotiimme, mutta julki-imetyksiä minulla on plakkarissa tasan yksi. Tein sen viime sunnuntaina hyvinkään ABC:n peränurkassa jotta sain syötyä samaan aikaan itse. Pääsääntöisesti pullo hoitaa silti imetyksen julkisilla paikoilla, sillä koen sen todella vaivaannuttavaksi puuhaksi – en siksi, että julki-imetys olisi minusta jotenkin vaivaannuttavaa, vaan siksi, että meillä se on sellainen sirkus, etten kaipaa sille yleisöä.

Hyvinä päivinä imetys sujuu kuin tanssi. Alan itseasiassa olemaan aika näppärä imettäjä ja meillä sujuu pojan kanssa imetyksen ohella niin kahvinkeitto, kuin kiireessä myös vessassa käyntikin. Poika jaksaa keskittyä imemiseen ja on tämän jälkeen tyytyväinen ja kylläinen. Yölliset imetykset sujuvat yleensä hyvin ja yöt ovatkin meillä sellaista hyvää ja rauhallista aikaa, siksi olenkin vielä suht järjissäni.

emil2

Useimpina päivinä imetys on kuitenkin jotain aivan muuta. Imetyksen aloitus yksinään on jo oma juttunsa. Poika huutaa rinnalla, rinta suussa ja ilman rintaa, hänellä on selvästikin nälkä, mutta tissi ei toimi niinkuin sen pitäisi toimia. Kun vihdoin päästään syömishommiin, alkaa hyvin pian huuto: maitoa tulee suihkuten ja poika vetää sitä väärään kurkkuun. Samaan aikaan kun poika kakoo maitoa kurkustaan ja minä yritän häntä siinä auttaa, suihkuaa rinnastani maitoa pitkin pojan ja minun vaatteitani ja sohvaa/sänkyä.

Kun saan pahimman suihkun tyrehtymään ja pojan takaisin rinnalle palaa pojalta pian hermo, kun maitoa ei enää tulekkaan tarpeeksi. Tätä samaa kaavaa toistetaan useampaan otteeseen ja lopulta poika saa syötyä sen verran, että on tyytyväinen. Tätä rumbaa seuraa tietenkin ilmavaivat, sillä syomisen aikana poika nielee reilusti ilmaa. Tämän lisäksi rintani heruvat runsaasti ja minulla vähän väliä paidassa läntti kun maito tulee jo liivinsuojustenkin läpi.

emil1

Olen kokeillut ties mitä kikkoja näiden rintojeni hallitsemiseksi ja varmaan kerran päivässä vannon lopettavani imetyksen tähän paikkaan ja lypsäväni seuraavat puolitoistakuukautta, jotta päästään edes sinne 3kk:n rajapyykille imetyksen kanssa. Tunteeni imetystä kohtaan vaihtelevat epätoivosta onnistumisen tunteisiin. On kauheaa sanoa, mutta en koe imetystä itselleni sen tärkeämpänä asiana, kuin mitä pullosta ruokkiminenkaan olisi – näen kuitenkin miten tärkeä asia se on pojalle.

Jos poika kieltäytyisi rinnasta, olisi päätös helppo; siirryttäisiin kokonaan pullolle. Kuitenkin kun nään miten hän nauttii meidän pienistä imetyshetkistä, tuntuu minusta jotenkin julmalta edes ajatella vielä tässä kohtaa imetyksen lopettamista. Koitan nyt pojan vuoksi jatkaa tätä vielä hetken ja elää päivä kerrallaan – loppujen lopuksi tämä on hyvin lyhyt aika.

Imetys on todella rankkaa hommaa välillä ja nostan kyllä hattua niille, jotka sitä jaksaa sinne vuoteenkin asti. Imetys on myös todella henkilökohtainen asia ja minusta on jotenkin todella raadollista, miten imetyksestä on tullut asia jonka myötä voidaan tuomita äidin tekemiä päätöksiä imettää tai olla imettämättä. Kukaan ei kuitenkaan tiedä paremmin, kuin äiti ja lapsi itse.

emil3