Hyvinhän me ollaan pärjätty!

Huomenna tulee kuluneeksi viikko siitä kun tultiin sairaalasta kotiin. Aika on mennyt kuin siivillä ja tuntuu, että tässä aluksi oli hirveä hässäkkä, kun joka päivä piti käydä vielä verikokeissa aamulla. Eilen ja tänään olemmekin nauttineet kiireettömistä aamuista  vauvan kanssa, vaikkakin Timo valitettavasti joutui tänään jo taikaisin töihin.

Jollain tasolla minua hirvitti hurjasti vauva-arki, sillä en ollut tosiaan varmaan edes vaippaa vaihtanut ennen sintin syntymää. Jostain kummasta ne äiti-taidot ovat vaan kehittyneet ja minusta me olemme pärjänneet oikein hyvin vauvan kanssa tähän asti.

emil1

Yllätyksiltä ei toki olla vältytty ja yksi suurimmista minulle on ollut vauvan todellinen syömistahti. Hereilläollessaan kun tuntuu, että poika ei muuta tee kuin syö. Toisaalta tässävaiheessa, alle kahden viikon ikäisenä, tuo ei juurikaan hereillä ole kuin syödäkseen. Itselle hänen vireystilassaan tapahtunut muutos tuntuu silti suurelta, sillä bili-arvojen takia hän oli todella flegmaattinen alkuun, jolloin meidän piti herättää hänet tissille tasaisin väliajoin.

Nyt poika heräilee noin kahden- kolmen tunnin välein ja näin iltaisin alkaa yleensä pian tasainen kitinä, jota muutaman tunnin jatkuu – hyvässä lykyssä ei.  Nyt itseasiassa herättiin äsken molemmat päiväunilta ja syöttelin pojan, joka jatkoi tyytyväisenä uniaan tuossa minun kainalossani. Tiskit ja pyykitkin odottaisi, mutta koska yöt ovat aika katkonaisia, en jaksa potea huonoa omatuntoa, jos yhdet pojan unet uhraan omilleni siivoamisen ja kaiken muun hääräilyn sijasta.

Ilokseni huomasin tänään, että myös minun kipuni ovat alkaneet hellittää ja olen jopa ajatellut kävelemistä tänään. En ole joka kertaa poikaa nostaessani kironnut ja tänään jopa istuin pöydän ääreen syömään ruokaa, mikä ei ole ollut siis vaihtoehto puoleentoista viikkoon. Ehdin jo vaipua epätoivoon ja turhatua tässäkin ajassa, ihan kuin palautuminen tapahtuisi päivässä 😀

_MG_3941

En malta odottaa lämpimämpiä säitä ja vaunulenkkejä, kroppa huutaa liikkumaan ja mieli ulkoilemaan- laajeneepa samalla tämä pojan elämänpiirikin hieman. Yhtään ei tunnu siltä, että viikonloppuna olisi vappu, yhtään sen enempää, kuin toukokuukaan. Olen hukannut jonnekkin huhtikuun, mutta aion ottaa kyllä ensikuussa täysin rinnoin nämä kevätpäivät takaisin!

 

Vääränlainen äiti?

Minusta jokaisen naisen vartalo ja se, mitä sillä tekee on todellakin jokaisen naisen oma henkilökohtainen asia. Se, että omat valinnat tuo julkiseksi, asettaa tietenkin jokaisen vastuuseen ottaa kritiikkiä vastaan, mutta uskon, että erilaisuus on rikkaus jokaisessa asiassa. Meitä on niin monta peilistä itseään tuijottajaa kuin on ihmistäkin.

Naisen vartalo on luotu synnyttämään – jos ei olisi, niin kyllä meillä Timo hikoilisi parasta aikaa vatsa pystyssä etsien makuuasentoa sängystä. Äitiyden rooli on meille jo biologian myötä annettu ja sanovathan ne jotkut, että miehetkin tuijottavat takapuoliamme vain, koska luonto on heidät luonut tarkkailemaan, että kenellä on paras synnyttäjän lantio.. Uskoo kuka haluaa.

hki_Fotor

Moderni nainen on kuitenkin tietoinen omasta vartalostaan ja on huomannut, että pienellä työllä siitä voi kehittää sellaisen, joka omaa silmää miellyttää ja on myös älyttömän kätevää kun treenatun vartalon liikuttaminen on todella paljon helpompaa kuin sen treenaamattoman – ainakin minun mielestäni. Hyvinvoiva, virkeä ja liikunnallinen ihminen nukkuu uniaikansa hyvin ja jaksaa päivät pitkät puuhailla – silloinkin kun ne unet ovat jääneet vähemmälle.

Samaan aikaan nykypäivän nainen tiedostaa myös oikeuden olla itselleen armollinen, sekä näyttää juuri siltä kuin itse haluaa – oli se sitten atleettinen tai ei. Nykypäivän nainen osaa arvostaa myös sitä kotona vietettyä aikaa ja päiväunia. Kaikkeen ei tarvitsekkaan enää venyä!

Nykypäivänä naiseuden ympärillä on paljon keskustelua, paineita ja myös paineettomuutta. Samalla kun näemme miten naiset palautuvat ennätystahdilla raskaudesta, on meillä myöskin kasvava joukko naisia, jotka ylpeänä kantavat vartalonsa, jota muokataan lapsen ehdoilla. Oman vartalon aika tulee vasta kun lapsi sen sallii. Onko näistä vaihtoehdoista jompikumpi sitten parempi kuin toinen?

Minun mielestäni ei.

Minun oma naiseuteni on hyvin paljon kiinni siitä, millaiseksi itseni tunnen ja vartaloni koen. Voin hyvin kun saan liikkua ja syödä terveellisesti. Äitiys asettaa tietyt haasteet aluksi ainakin yksin liikkumiselle, mutta lapsen kanssa vain taivas on rajana. En näe itseäni kotiin vetäytyvänä äitinä, enkä usko, että en olisi enää kiinnostunut omasta vartalostani, tai sen muokkaamisesta pojan synnyttyä. Ja silti tulen antamaan pojallemme 150% itsestäni.

Liikkumaton väsynyt minä olisi paljon itsekkäämpi, kuin liikkuva ja pirteä minä. Kun vartaloni ja mieleni voi hyvin, olen skarpimpi ja läsnä. Ihan samalla tavalla, kuin äiti, joka on fyysisesti siinä lapsen luona koko ajan jättämättä lasta hetkeksikään silmistään, minä annan itsestäni paljon enemmän, kun saan sen pienen hetken itseäni varten, edes muutaman kerran viikossa.

Minusta on yhtä turhanpäiväistä lähteä tuomitsemaan sitä kotiin jäävää äitiä liikkumattomuudesta, kuin tulla sanomaan yksin liikkuvalle äidille, että hänen pitäisi priorisoida. Vaikka vanhemmuus muuttaa ihmistä, ei se minuus ja ne vanhat harrastukset, sekä mielenkiinnonkohteet muutu kuitenkaan, tai ei ainakaan minun kohdallani ole vielä muuttuneet. Miksi en olisi kiinnostunut enää liikunnasta synnytyksen jälkeen? Harva virkkaustakaan rakastava lakkaa virkkaamasta iltaisin lapsen synnyttyä? Kuinka moni todellinen ruoan rakastaja ja kulinaristi alkaa vihata pitkiä menuita kun lapsi on synytynyt? Pikemminkin niitä vain osaa arvostaa vielä enemmän, kun mikään ei ole enää täysin itsestään selvyys.

Jokainen vanhempi on omanlaisensa ja minusta on hienoa, että blogimaailmastakin löytyy niitä erilaisia ja omaa juttuaan tekeviä vanhempia, joista jokainen voi löytää esimerkin itselleen. Se mitä en voi mitenkään ymmärtää, on se, että minä tietyn elämäntyylin omaavana kertoisin sinulle, että olet nyt äiti ihan väärin ja vääränlainen lapsellesi – jokainen kun on äiti omalla tavallaan.. Vai olenko nyt ihan väärässä?

hki2_Fotor

kuvat:Mirva/ mirvaannamarian.lily.fi