Paluu kotiseudulle – niin me taas muutettiin.

 

Voisin aloittaa lähes kaikki tämänhetken postaukset näillä ”ei ikinä- ei ikinä” – teemoilla.

Tämä ”ei ikinä” oli itselle ehkä vaikein, mitä olen hetkeen joutunut tekemään. Tavallaan myös helpoin. Sitä tunneskaalaa on niin vaikea selittää, mutta tosiaa me muutimme elokuussa takaisin Kotkaan. Irtisanoin itseni unelmieni työstä ja myimme ensimmäisen oman kotimme. Jätettiin kaikki kolmessa vuodessa rakennettu elämämme Tampereelle ja niinkuin se minusta silloin tuntui – palasimme takaisin lähtöruutuun. Iloinenhan minä olin, että Timo tuli valituksi kouluun, vaikka mietin että miten se juuri kaikista vaihtoehdoista osuikin siihen vähiten haluttuun. Noh, kaikella on tarkoituksensa – myös tällä.

Minua harmitti ihan ylikaiken kommentit ”tiedettiin, että tulisitte takaisin”, ”tämä nyt oli odotettavissa”. Tuli olo, että kukaan ei uskonut meidän pärjäävän lapsen kanssa Tampereella. Ihan oikeasti, ei oltaisi muutettu takaisin jos Timo ei olisi saanut täältä koulupaikkaa. Niin vaikealta kuin paluu tuntui, tiesin että täällä on paljon meille tärkeitä asioita ja ystäviä, sekä perhe. Saatiin myös aivan ihana vuokra- asunto, sellainen oman elämän tavoiteasunto, tai se oli sitä silloin kun asuttiin vielä täällä ennen muuttoa. Ja täällä me nyt asutaan.

Uskon vahvasti johdatukseen ja siihen, että asiat ovat tarkoitettu menemään niinkuin niiden kuuluu. Kuin ihmeen kaupalla saan nyt tehdä työtä nuorten parissa ja vaikka vannoin etten palaa ikinä vuorotöihin, on tämä vuorohomma mahdollistanut minulle monta juttua mitä en olisi uskonutkaan. E sai ihanasta päiväkodista paikan ja kaikki palaset ovat loksahtaneet paikalleen. Myös Kaakon paikka minun sydämessäni.

Hiljalleen ollaan kasvettu takaisin Kymenlaaksolaisuuteen ja tähän kaupunkiin. Olen nauttinut koko sydämestäni lyhyistä välimatkoista ja sen tuomasta helppoudesta. Pääsen kävellen oikeastaan han mihin vaan tässä keskustassa, mitä ei todellakaan tapahtunut Tampereella Hervanta- keskusta välillä. Olen päässyt treenaamaan taas niin paljon kuin haluan ja saanut nähdä ystäviä ihan yhtä paljon kuin Tampereella. Ikävähän ei mene pois, mutta onneksi Suomessa on lopulta tosi lyhyet välimatkat.

Niin ankealta kuin tämä kulma näyttää näin tammikuussa, haluaisin esitellä kaikille Kotiseutuani, niin Kotkaa kuin Haminaakin. Olen saanut ihan äärettömän rauhan olla täällä ja vaikka on mieletön ikävä Tamperetta, niin en näe enää että muutettaisiin pois Kymenlaaksosta. Yksi syy miksi halusin taas alkaa kirjoittamaan, on saada tuoda näiden kahden kaupungin mahdollisuuksia esillle. Näissä ihanissa merenrantakaupungeissa on ihan mieletön potentiaali ja me asukkaat ei vaan tahdota aina uskoa siihen.

Kivaa viikonloppua, mie huitelen tästä iltavuoroon!