Kolme hyvää!

Minulla on ollut pari päivää mieli jotenkin vähän maassa. En tiedä mikä vaivaa vai vaivaako mikään, mutta sitä on pitänyt oikein zempata, että pysyn positiivisena – ei ole ihan mennyt putkeen, mutta melkein! Luin eilen ihanan Ainon kirjoittaman postauksen ”kolme hyvää asiaa” . Koska pelkästä tekstin lukemisesta tuli hyvä mieli, ajattelin että ehkä sellaisen tekemisestä voisi tulla vielä parempi. Kiitos Aino ideasta ja haasteesta <3

Kolme hyvää asiaa päivässäni…

♡ Aamuvuoro. Teen tosi paljon iltavuoroja ja sen vuoksi aamuvuorot on ihan luksusta, kun töistä pääsee normaaliin aikaan kotiin.

♡ Illan CT- tunti. Pääsen edellä mainitun syyn takia harvoin illalla salille, enkä oikein iltaisin käykään vaikka vapaata olisikin sillä haluan olla kotona silloin. Tänään kuitenkin menin tunnille ja onhan iltatreeni aina iltatreeni, sitä jaksaa ihan eri tavalla, vaikka rakastan treenata aamuisinkin.

♡ Se, että E nukahti yllättävän nopeasti. Alle puoli tuntia pimeässä on varmaan minun enkat pitkiin aikoihin.

Kolme hyvää asiaa minussa…

♡ Vahvuus. Olen ihminen, joka ei pienestä hievahda. En jaksa stressata turhia, enkä panikoida pienistä. En tiedä onko vahvuus se oikea sana, mutta jokainen varmaan tietää mitä tarkoitan. Uskon, että kaikesta pääsee kyllä eteenpäin ja ei ole niin suurta vastoinkäymistä etteikö sen yli jotenkin mentäisi. Kaikki kyllä järjestyy.

♡ Koitan elämässä toimia niinkuin haluaisin, että minua kohtaan toimitaan. Kai se on hyvä asia minussa. Välillä se on myös heikkous, sillä ehkä vähän naivistikin ajattelen välillä, että kun toimin jollain tietyllä tavalla niin minua kohtaan ollaan samanlaisia. Mutta pidän tätä enemmän positiivisena asiana kuitenkin.

♡ Olen hyvä äiti.

Kolme hyvää asiaa tänä vuonna…

♡ Tattoo, siis Hamina Tattoo. Ja tämä ei tosiaan ole pohjoismaiden suurin tatuointitapahtuma, vaan pohjoismaiden suurin sotilasmusiikkitapahtuma, joka järjestetään joka toinen vuosi Haminassa. Miun iskä on yksi tapahtuman järjestäjistä ja siksi koen niin hullun suurta ylpeyttä tulevasta. Ei sillä, on muutenkin mahtavaa, että Haminassa tapahtuu!

♡ Kesä ja häät. Tälle kesälle on tiedossa paritkin häät, voi miten rakastankaan kesäjuhlia <3

♡ Olen ajatellut, että tänä vuonna panostan omaan hyvinvointiini. Minulla on oma minimi miten haluan voida ja nyt aion mennä sen yli reilusti. Haluan kehittää itseäni etenkin henkisellä puolella, että jos on hyviä lifecoaching mestoja tiedossa niin vinkatkaas!

Huomenna on perjantai ja taas viikonloppu edessä. En käsitä mihin nämä päivät oikein rientää. Vuosi tuntuu nykyään ihan naurettavan lyhyeltä ajalta kun ennen vuosi oli ihan ekstrapitkä aika. Kai sitä aikuisena menee aika aivan johonkin muuhun kuin päivien laskemiseen.

Jatkan ainon tavoin haastetta. Mieti mitkä ovat sinussa, tässä vuodessa ja päivässä ne kolme parasta asiaa <3 Se oli minulle tosi vaikeaa, mutta on kiva pähkäillä asioita.

 

 

Kuka blogia kirjoittaa ja kuka tätä lukee?

Tein instagramissa (emmakaisa_) pienen gallupin mistä kirjottaisin tänään, ääniä tuli kahdelle eri postaukselle lopulta ihan saman verran, joten kirjoittelen siis molemmista. Ensimmäiseksi tulin siihen tulokseen, että kun olen kirjoitellut nyt pian kolmisen vuotta blogia ff:n puolella, niin voisin tähän väliin tehdä pienen kertauksen siitä kuka blogin takana on.

Elämänkerta tiivistettynä muutamaan minuuttiin, olkaa hyvä:

Synnyin Haminassa syyskuussa 1989. Se päivä oli kuulemma aurinkoinen ja lämmin, uskon sen olevan syy rakkauteeni lämpöä kohtaan. Minun ristimänimeni on Emmakaisa, mutta harva minun koko etunimeäni käyttää- ihan Emma vaan. Lapsuuteni kasvoin Haminassa, Saviniemessä. Jotenkin koen Haminan edelleen kotikaupungikseni, vaikka en siellä pian kymmeneen vuoteen ole asunutkaan. Lapsuuteni oli turvallinen ja todella normaali, vapaa- aikani käytin naapureiden kanssa leikkiessä ja harrastusten parissa.

Olen viettänyt kaksi vuotta elämästäni Israelissa, nämä vuodet ovat muistoissani aina ja pidän todella hyvänä asiana sitä, että olen nähnyt maailmaa vähän toiseltakin kantilta. Israel on jäänyt elämääni, sillä äitini muutti sinne muutama vuosi sitten kokonaan.

Peruskoulun kävin Haminassa alusta loppuun. Ala- asteelta eikä liiemmin ylä-asteeltakaan minulla ole kovin hyviä muistoja. Ala- asteen ja ylä- asteen alun koin olevani jotenkin todella ulkopuolinen. Näihin liittyi hieman kiusaamista ja ulosjättämistä, mutta osittain myös vanhempien ero osui juuri tuohon ala- asteen loppuvaiheeseen, ehkä näillä kaikilla pienillä asioilla on syynsä siihen, että en kaipaa niihin vuosiin. Näin jälkikäteen en pidä eroa mitenkään huonona asiana – päinvastoin, mutta eipä kukaan lapsi sitä ikinä toivo silloin kun se omalle kohdalle sattuu. Ylä- aste oli aikamoista itseni etsiskelyä ja sitä tuli sählättyä ihan urakalla, onneksi mitään vakavaa ei sattunut, vaikka läheltä välillä käytti.

Yhdeksännellä luokalla tapasin ensimmäisen pitkäaikaisen poikaystäväni, joka kulki siinä minun matkassani aina melkein lukion loppuun asti. Lukio on edelleen ehkä yksi elämäni parhaista ajanjaksoista. Vaikka aikuisuus ja vastuu alkoi häämöttää, oli se aika jotenkin tosi huoletonta ja mukavaa. Meillä oli ihan huikean hyvä abi- porukka ja pitkästä aikaa itseasiassa nähtiinkin viime keväänä. Kirjoitukset meni minun osaltani ihan penkinalle, mutta lakin sain ja sitä ei minulta pois viedä.

Lukion jälkeen pidin taukoa koulusta ja paiski töitä Hesburgerissa. Töiden myötä muutin Kotkaan ja vietin elämäni ensimmäisen ja viimeisen sinkkuvuoteni (luojankiitos). Yksi täysin väärä ihmissuhde myöhemmin tapasin sattumalta Timon Sairaanhoitaja- koulun kautta ja niin alkoi meidän yhteinen taival. Hassua ajatella, että siitäkin on jo seitsemän vuotta, vaikka tuntuu että vastahan me Timon kanssa tavattiin.

Olen tänään suurinpiirtein 28,5- vuotias. Joudun pinnistelemään, että muistan ikäni sillä menen aina sekaisin, että olisin vuoden nuorempi. Olen ollut naimisissa kaksi ja puolivuotta ja äiti olen ehtinyt olla vuoden, yhdeksän kuukautta ja parisen viikkoa päälle. Valmistuin sairaanhoitajaksi viisi vuotta sitten ja monien mutkien kautta olen ajautunut tekemään työtä lastensuojelun parissa.  Asumme perheeni kanssa Kotkassa, johon paluumuutimme kolmen Tampereella vietetyn vuoden jälkeen.

Tykkään treenata ja nykyään olen myös skarpannut oikeanlaisen ravinnon suhteen. Tykkään myös viinistä, mutta olen todennut olevani ehkä hieman allerginen punaviinille, sillä nenäni käy aina vuotamaan. Rakastan viettää aikaa ystävieni kanssa, olen super ekstrovertti ihminen ja meni kauan, että opin nauttimaan itseni seurasta, nykyään sitä ehkä arvostaa enemmän kun sellainen aika on hyvin harvassa.

100 yötä kesään alkoi treeniblogina ja on nyt jotain ihan muuta. En oikein enää edes tiedä mikä tämä on, mutta oksennan ajatuksiani tänne aina kun niitä sattuu mieleeni juolahtamaan. Osan teistä lukijoista tiedän jo nimeltä, mutta olisi tosi kiva kuulla ketä siellä on ja onko joku tullut matkaan mukaan vasta nyt toisella kierroksella?

Jos tulee mieleen jotain niin kysy ihmeessä.. En lupaa, että kaikkeen vastaan, mutta koittaa kannattaa aina 😉

Nyt menen sohvalle viettämään kainaloaikaa, sieltä alkaa kohta nimittäin silta – suuri suosikkini jonka löysin vasta sen viimeisellä kaudellä.