Uutta arkea, painajaisia ja pientä sekoamista..

Pahoittelen miten vähän olen ehtinyt kirjoitella blogiin viimepäivinä. Uusi työ ja kaiken uuden oppiminen ovat osoittautuneet todella uuvuttavaksi, vaikka edelleen rakastan jokaista hetkeä. Tai.. No melkein jokaista, olen joutunut taistelemaan teknisten ongelmien kanssa tunti tolkulla, mikä on saanut minut välillä aivan raivon partaalle. Olen niin kärsimätön koneiden kanssa, että menetän hermoni heti jos jokin ei toimi niinkuin minä sen haluaisin toimivan. Onneksi kaikki on nyt kunnossa ja minun työhuoneenikin alkaa näyttää aivan ihanalta! Pikkuhiljaa alan muutenkin hahmottaa asioita ja hommat alkaa rullailla, en voi käsittää miten äkkiä viimeiset kaksi viikkoa ovat menneet.

Arki uudella rytmillä on vaikuttanut myös kotioloihin. E on nukkunut paljon levollisemmin, hän herää kerran ja haen hänet silloin meidän väliin. Sitten nukutaan aamuun asti. Ja yleensä vielä aamulla E herää viimeisenä, joten ehdin rauhassa meikata ja juoda ehkä ihan vähän kahviakin. Tokikin herään kuudelta joka aamu, en minä muuten ehtisi. Rakastan niin paljon rauhallisia aamuja, että kaikki hässäkkä saa minut pahantuuliseksi.

Päiväkotipäivien pidennyttyä on myös illat helpottaneet. E on aika väsynyt iltaisin ja selvästi tarvii nyt enemmän unta. Tämä on sinällään positiivinen ongelma, sillä pikkuihminen on nukahtanut tällä viikolla joka ilta ennen yhdeksää ja vielä suhteellisen helposti. (Okei tuttipullon ja kainalon kanssa, mutta silti ykkösellä joka ilta.)

Olen lähes hermoromahduksen partaalla sillä, E:n päikyssä on kihomatoja. En tiedä miksi ne ja täit on kaksi asiaa, jotka saavat minut lähes hyperventiloimaan. Minulla ei ole ikinä kumpaakaan näistä ollut ja nämä on vähän kuin ampiaisen pisto minulle, pelkään niitä kuin ruttoa. Tavallaan tiedän, että  ne on ihan helppo homma hoitaa, mutta jokin niissä on mikä saa minut lähes hulluuden partaalle. Tietäisitte vaan millaisia painajaisia olen asian tiimoilta nähnyt. Ja kuinka todennäköistä onkaan, että tämä ilo rantautuu meille..?Todella todennäköistä, pitää nyt vaan kaivaa jostain taas superäitipaita päälle ja mennä tuulta päin.

Tosi hassua etten oikein meinannut uskaltaa tätä kirjoittaa tähän, mutta olen myös nauttinut ihan täysillä siitä, että olen päässyt tekemään molempina viikkoina treenit ajallani. Tai siis minulle ajallani tarkoittaa, että pääsen niille CT- tunneille mitä olen suunnitellut. Tällä viikolla meni hieman suunnitelmat uusiksi, mutta luulen ehtiväni vielä parille tunnille tälläviikolla, ainakin yhdelle. On niin helppoa kun tietää, että se on yksi 1h 20min koko reissu, koitan ajoittaa sen aina heti töiden jälkeen niin saan olla koko illan kotona sitten. Minulla on ollut jotenkin sellainen ajatus, että en voi olla iltaisin pois kotoa yhtään. Mutta se varman juontaa juurensa edelliseen työpaikkaan kun olin vähintään seitsemänä iltana kolmessa viikossa töissä niin sitä halusi olla kotona sitten jokaisen illan jolloin töitä ei ollut.

Aika kiitää nyt ekstravauhtia eteenpäin, koitan pitää teidät siinä ajassa mukana <3

Kirje meidän päiväkodin henkilökunnalle

Luin eilen lehdestä teidän palkkakuopastanne. Luin, että joku on ihmetellyt miten lastentarhanopettajan koulutus on amk- tasoinen kun kyse on kuitenkin vain kuravaatteiden pukemisesta? Minä taas ihmettelen, miten vähän teille (yleistän nyt tämän koko henkilökuntaan) maksetaan, sillä se työ, mitä te teette minun lapseni eteen on arvokkaampaa kuin oikeastaan mikään mitä minä tällä hetkellä tiedän.

Viimeisen kymmenen kuukauden aikana minun lapseni on oppinut teidän nimenne. Jo lauantai- aamuna hän kysyy milloin mennään ”Eijaa tattoo”. Joka päivän jälkeen hän kertoo kenen kanssa on leikkinyt ja selvästi ikävöi päiväkodin omia hoitajia kun on pidempään kotona.

E on oppinut luottamaan teihin ja minä myös. Kun aamulla eron hetkellä tulee itku(enkä puhu nyt vain itsestäni ;)), te saatte hetkessä hänet tyyntymään. Minä luotan, että teillä on sylissä tilaa sille hetkelle, jolloin meidän pikkuinen sitä tarvitsee.

Te joudutte päivästä toiseen kestämään kiukuttelua moninkertaisen määrän ja vielä te jaksatte vitsailla kun pitkän päivän jälkeen tulen lastani hakemaan.

Päivä toisensa jälkeen jaksatte keksiä mielekästä tekemistä, olen itsekin välillä ihan äimänä mistä teidän ideoita oikein riittää- ei minulla ole tuollaisia takataskussani.

Taidatte omata maailman parhaan vastustuskyvyn, sillä aina te olette paikalla vaikka siellä jylläisi minkä maailman sikarutto.

Ja niin te olette valmiita joustamaan kun meidän perheen arki muuttuu lennossa, tai siltä se ainakin minusta tuntuu.

Ihailen suuresti tapaan kohdata lapsemme yksilönä, näette hänessä piirteitä jota jopa me emme ole aina nähneet ja on ihana huomata, että otatte huomioon juurikin ne asiat arjessa, jossa mini kaipaa turvallista aikuista.

Te puhutte suoraan ja rakentavasti, jaksatte antaa tukea vaikka voisin kuvitella etten ole ainoa joka sitä on välillä vailla.

Kaikin puolin te olette ne ihmiset jonka vastuulle jätän lapsemme viitenä päivänä seitsemästä. Luotan teihin lapsemme hoidossa täysin ja minusta mikään maailman summa ei korvaa sitä vastuuta jonka kannatte huolehtiessanne noista pienistä elämänaluista. Olette lapsemme elämässä korvaamattomia ihmisiä ja kauhulla jo mietin kahden teidän eläköitymistä. Olette minulle äitinä korvaamattoman tärkeitä, sillä ilman teitä meidän arkemme ei olisi mahdollinen. Tai olisi, mutta ei tällaisena kuin nyt.

Kiitos kun olette ja kiitos, että jaksatte tehdä sitä työtä mitä teette. Ei sen arvoa voi rahalla mitata!