Aprillipäivän aamu, sekä eilisen illan asu.

Olen jotenkin tavallani ollut ajatusta vastaan, että meidän lapsi on hoidossa vaikka ei ole mitään ihmeellistä ohjelmaan.. Tiesin, että tänään on tiedossa menoa illalla. Tosin ohjelmaa on vain minulla ja Timo voisi olla Emilin kanssa tarvittaessa, mutta kun anoppi kysyi, että tulisiko E hoitoon pariksi päiväksi kun serkutkin tulee, piti asia pistää uudelleen harkintaan.

Kävin koko viimeviikon keskustelua pääni sisällä siitä, että voiko Emil mennä hoitoon vaikka meillä ei ole ns. sovittua tai pakollista menoa mihinkään. Hassua miten vaikeaksi tämä asia pääni sisällä kehkeytyikään (ei toki yhtä vaikeaksi kuin ne kihomadot, joista näin viimeyönäkin painajaisia). Sitten aloin ajatella tätä asiaa E:n kannalta. Hän kysyy päivittäin mummia ja pappaa ja mummoa ja vaaria, isovanhemmat ovat oikeasti sille lapselle niin tärkeitä ettei sitä edes ymmärrä. Taisin torstai iltana sanoa Emilille, että mitäs jos menisit serkkujen kanssa pariksi yöksi mummilaan, niin jo perjantaina aamulla hän ensitöikseen herätessään sanoi ”mummille nukkumaan”. Hieman olen huollissani mummin ja papan jaksamisesta, mutta eivätköhän nuo kaksi poikaa kasvattaneena tiedä mihin ryhtyivät :)! Vielä kun tästä omasta ikävästä selviää hengissä.

Noh, vapaa illaksi piti sitten keksiä jotain tekemistä. Eipä sitä oikeastaan tarvinut ihan kamalasti miettiä, että mitä me eniten ollaan Timon kanssa oltu vailla, nimittäin sitä meidän ihan kahdenkeskistä parisuhde aikaa.Viimeinen vuosi ei ole ollut ehkä mitään meidän suhteen kultakautta, pitkälti johtuen vain siitä ettei toiselle tahdo aikaa löytyä. Eilen illalla käytiin treffeillä kahdestaan, lämmitettiin sauna ja katsottiin elokuvaa. Siis miten siistiä! Tänään aamulla oltiin vaan peitonalla vaikka ei enää nukuttanut. Nautittiin toistemme seurasta ja juteltiin. Me ei olla tehty tällaista kahteen vuoteen, koska aina kun E on hoidossa, on meillä jotain menoa. Puhuttiinkin, että on ihan pakko ottaa tämä tavaksi ja silloin tällöin käydä treffeillä ihan rauhassa. Se ei ole mikään vitsi, että parisuhdettakin täytyy hoitaa jossain välissä.

Minulla on ollut ihan pakkomielle sellaiseen olkilaukkuun jo pitkään, odotukset kesälle on korkealla ja näen itseni jo olkilaukku olalla keikkumassa ihanissa mekoissa tuolla Suomen suvessa. Löysin asokselta täydellisen yksilön, mutta mukaan tarttui myös tämä mekko. Ajattelin olevan ehkä hieman arkisempi, mutta kesällä sandaalien kanssa tämä on varmasti tosi kiva arkenakin. Ei tämä ehkä ihan työvaatteksi taivu kuitenkaan vaikka niin ajattelin. Olen ihan hurahtanut näihin kukkakuvioihin, voiko niitä olla ikinä liikaa?

Takki ja kengät: H&M, Mekko: Asos.com

Hatara mieli.. Ovatko nämä nyt äitiaivot?

*Sisältää mainoslinkkejä

Olen ollut aina se ihminen, joka tietää missä tavarat ovat. Se ihminen joka muistaa sinun ja naapureidenkin puhelinnumerot, sekä vähintäänkin työvuorot. Töissä harvoin unohdin yhtään mitään ja kotona olen aina tiennyt mistä mikäkin tavara löytyy. Nyt vuosi kotona on tehnyt tehtävänsä. Aivoni ovat vähintäänkin virransäästötilassa.

Olen viimeisen vuoden aikana hukannut lompakkoni varmaan tuhat kertaa. Olen konkreettisesti hukannut sen monesti ja kotoa sitä on etsitty useampaan otteeseen. Hävitän kotona tavaroita, sillä ajatuksissani laitan niitä ihan mihin vaan. Joudun toden teolla miettimään mitä olen sopinut milloinkin ja unohdan Timon työvuorot, mitä en ikinä ole ennen tehnyt.

Minua ärsyttää, että kaupasta tulee kotiin ilman kauppalappua vain murto osa tärkeistä ostettavista ja aina saa olla hakemassa täydennystä. Minua ärsyttää etsiä tavaroita kotoa ja vielä enemmän minua ärsyttää tunne siitä, että jotain on nyt jäänyt tekemättä/ unohtunut.

Olen aina vihannut sitä kun ihmiset sanovat, että ”en pysty ajattelemaan näillä äitiaivoillani/raskausaivoilla/ imetysaivoilla”. Tavallaan ymmärrän kuitenkin mistä tämä kumpuaa. Etenkin nyt kun Emil soheltaa ympäriinsä jää minulta tosi paljon asioita kuulematta, huomioimatta ja näkemättä. En pysty oikein keskittymään mihinkään, joten kaupastakin tulee kotiin lapusta huolimatta ehkä 2/3 tavaroista.

Toivon tilanteen korjaantuvan töihinpaluun koittaessa. En ole se ihminen, joka unohtelee asioita tai ei kuuntele mitä toiset minulle puhuvat. Olen huolissani muistini laadusta ja haluan päästä jo tekemään töitä aivoillani. Auta armias jos en olisi tätä vuotta kirjoittanut, pitäisi varmaan aakkosetkin opetella uudestaan:D.

Sanokaa please, että en ole yksin tämän asian kanssa?

BTW. Luulin, että meillä oli eroahdistusta ilmassa noin kuukausi sitten. Olin väärässä. NYT meillä on sitä eroahdistusta todella.  nimim. tarvisin taas kantoliinaa…

Jos muuten kuvien vaaleanpunainen tyyli nappasi, niin nämä vaatteet löydät House of Brandonilta, kevät- uutuuksiin pääset suoraan TÄÄLTÄ.* Kuvien vaaleanpunainen takki TÄÄLLÄ*.