Melkein liian hyvä ollakseen totta

Huomenta <3

Voi että miten kiva päivä eilen oli. Ilmoitin perjantaina E:n hoitoon, että en tuo poikaa maanantaina, sillä haluan viettää ”vapaapäivää” ennen yövuoroa minin kanssa. Tuntuu, että viimeaikoina se meidän yhteinen aika on ollut jotenkin kortilla, tai sitten se on se tunne kun mikään aika ei riitä toisen kanssa olemiseen. Meidän elämä on nykyään niin supertavallista perheen elämää, että mietin välillä viitsinkö mitään sen suuremmin siitä edes kirjoitella. Ne perusarkipostaukset ovat kuitenkin olleet aina tosi suosittuja.

Oltiin eilen siis melkein koko päivä E:n kanssa kahdestaan. Tai siis nelistään oikeastaan kun ihana ystäväni Salla ja pieni Ella- vauva viihdyttivät meitä koko päivän. Meillä tämä pariskunnan keskeinen elämä on lähinnä sitä, että eilenkin pussattiin eteisessä kun Timo tuli töistä ja minä lähdin yövuoroon, mutta tämä on nyt tällainen vaihe. Eipä ehdi toisen naama kyllästyttää.

Olen jotenkin karttanut E:n kanssa kaikkia julkisia paikkoja jo tovin. Taaperomme on alkanut tahtoa asioita ja sen myötä ollaan kannettu kiljuvaa pikkuihmistä ulos milloin mistäkin. Yksinään on aina vielä vähän hauskempaa, niin vaunukauppareissut on ihan viimeisiä asioita mitä haluan tehdä ja aina silti niitä teen. Eilen otettiin pitkästä aikaa vaunubiili alle ja suunnattiin riskillä lounaalle. Eikä mitään. Emil oli kuin mikäkin lounaskonkari ja käyttäytyi lähes esimerkillisesti koko meidän reissun ajan. Tämä on nyt kolmas ravintolareissu pienen ajan sisään ja alan olla sitä mieltä, että ollaan kohta ihan dinnerikelpoista porukkaa. Voitteko kuvitella, me olimme TUNNIN lounaalla, siis TUNTI taaperon kanssa syömässä ja hän oikeasti istui viimeistä varttia lukuunottamatta koko reissun.

Lähdettiin lounaalta vielä pasaatiin etsimään Emilille dino- tossuja, mutta kun sellaisia ei löytynyt niin hyvänä kakkosena ostettiin muovinen dinosaurus – kyllä hän sen oli ansainnutkin. E väsähti jo puolessa välissä alennusrekkejä ja kun saimme toisenkin beebon uneen menimme kahville. Nämä kaksi lasta nukkuivat koko meidän kahvihetken ajan. Tämä on jo ajatuksena niin kutkutteleva, että sen toteutuminen on jotain kerran tuhannessa vuodessa. Kaksi alle kaksivuotiasta nukkui samaan aikaan kahvilassa rattaissa ja äidit joivat kahvit rauhassa. Huh! -se todella tapahtui.

Ja jotta jännitys ei loppuisi vielä tähänkään, niin käytiin vielä kaupassa reissun päätteeksi. Kolme lähes täydellistä tuntia, nolla palanutta hermoa.

Kehystän tämän postauksen ja luen sen aina kun usko meinaa loppua.

Vietän pari päivää tässä ihan kuutamolla yövuorojen parissa ja loppuviikosta koitan olla jo sen verran kärryillä maailman menosta ja terve, että pääsisin treenaamaan ja viettämään paria vapaapäivää. Tuntuu ihan kun olisi monta päivää vapaata kun on vaan yöt töissä. hah 😀 Mikäköhän mulla taas meni muuten pieleen kun näköjään tässä postaukessa on kahta eri fonttia.. No väliäkö tuolla, selvän saa kuitenkin. Kivaa päivää sinne!

 

Treenattiin kahdestaan heinäkuussa ja heti perään marraskuussa!

img_8129

Voin kertoa, että kun käyt treenaamassa kerran kolmessa kuukaudessa on vähintäänkin ihan järkyttävää, miten huonossa kunnossa sitä on.  Pääsimme tänään Timon kanssa pitkästä aikaa yhdessä salille. Siskoni tuli meille kylään ja leikki Emilin kanssa sen aikaa kun kävimme tekemässä nopean treenin Kalevan Elixialla. Mietittiin ajomatkalla Timon kanssa, että niin hassua kun joskus treenattiin yhdessä monta kertaa viikossa ja nyt tämä yksi kerta puolessa vuodessa tuntuu niin erityiseltä. Treenaaminen yhdessä ei todellakaan ole mikään itsestään selvyys ja siksi näistä yhteisistä hetkistä nauttiikin ihan eri tavalla kuin ennen.

Vaikka ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun olemme saaneet salilla jonkun väittelyn aikaiseksi, silti minusta on todella kiva päästä liikkumaan yhdessä Timon kanssa. Minun on niin vaikeaa hyväksyä häneltä neuvoja, kun luonnollisesti haluisin olla itse aina oikeassa.

Päätettiin nyt Timon kanssa, että pyritään treenaamaan edes kerran viikossa yhdessä. Emil pärjäsi perjantaina hienosti 45 minuuttia lapsiparkissa, joten uskon, että hän pärjää siellä jatkossakin, kun nyt ei mitään kolmen tunnin maraton- treenejä aleta tekemään. Voihan se olla, että pian tulee aika kun Emilillä alkaa ero- ahdistus, mutta toistaiseksi hän ei ole näyttänyt merkkejä sellaisesta. Saa nähdä kuinka tämän meidän päätöksen kanssa käy! Viimeistään ainakin meidän joululomallamme pääsemme harrastamaan hieman kahdestaan kun vietämme taas pari viikkoa vanhempien nurkissa 😉

Toivon niin kovasti, että Emil saisi nukuttua ensi yönä, hänellä on nimittäin suhteellisen kova yskä.. Toivon, että pikkumies ei peri äitinsä taipumusta ihan järkyttävään yskään. Lapsena kärsin siitä erityisen kovasti ja muistan miten valvoin yöt läpeensä yskien keuhkojani pihalle.. Taisin olla ylä- asteella, kun ehdotin itse meneväni autoon nukkumaan yskäni kanssa, minua nimittäin ahdisti yskiä kun koko muukin perhe valvoi silloin kanssani. Autossa sain yskiä ihan rauhassa ilman, että kukaan muu kärsi siitä… Onneksi iän myötä oireet on helpottaneet, mutta siis toivon syvästi, että Emil selviää helpommalla! Olen nyt ainakin kaikki kotikonstit ottanut käyttöön, että hänellä olisi helpompi olla, toivotaan hänelle rauhallista yötä.

img_8122