Ja niin minä lopetin elämästä nauttimisen.

Istun parasta aikaa bussissa matkalla Helsinkiin koulutukseen. Olen lapsen myötä oppinut ärsyttävän ”mitäjos”- tavan ja mietin monta kertaa päivässä tilanteita jossa voisi sattua pahasti. Ostin paikan ihan bussin keulasta yläkerrasta, ja täällä minä mietin kuolevani ensimmäisenä jos kolari sattuu. Ja siis teen tätä monesti juurikin rappusissa, autossa ja etenkin kun olen Emilin kanssa näen vaaratilanteen pelkässä hengittämisessä. Ei sillä, että antaisin sen vaikuttaa minun tekemisiini, mutta mieleen tällaiset asiat tulee useasti…

Mutta siis asiaan.

Huomaan aina silloin tällöin keskusteluja jossa paljon treenaava ja terveellisesti syövä ihminen joutuu perustelemaan tapaansa elää. Itse en pidä itseäni mitenkään erityisterveellisenä, mutta tykkään katsoa mitä laitan suustani alas ja liikun miten vain pystyn. Erään kommentin muistan taannoin jossa henkilö sanoi puhuttaessa treenaamisesta, että olen ottanut vähän iisimmin ja nauttinut elämästä. Jäin miettimään tätä asiaa.

Minusta on jotenkin tosi surullista miettiä, että joku tekee elämässään jotain pakosta. Liikunta, ravinto ja oikeastaan kaikki muu paitsi hengittäminen ja Suomessa verojen maksaminen on sinun vapaasti valittavissasi ja nämäkin asiat voit jättää tietyin seurauksin tekemättä. En ole oikein koskaan pitänyt ajatuksesta, että kaikkien on pakko liikkua ja syödä niinkuin minä tai joku muu. Onhan siitä ihan hirveästi hyötyä, että ihminen liikkuu edes vähän ja pikkuisen katsoo ruokailunsa perään, mutta nämäkin asiat voi sovelluttaa arkeen sen enempää ”harrastamatta”. Siinä missä joku kärsii suunnattomasti tarkasta ruokavaliosta ja hikiliikunnasta, minä todella koen herääväni henkiin kun saan niin tehdä.

Tykkään suunnitella omaa ruokavaliotani ja tutkia mitä syön, tällä hetkellä olen ihan fiiliksissä kun mietin miten kevät tulee menemään ja saan haastaa itseäni myös vegeruoan parissa. Vaihtelevat työvuorot mahdollistavat tietyn suunnitelmallisuuden myös liikunnassa kun voin varailla tuntini jo etukäteen.Tämä ääretön rakkauteni suunnitelmia kohtaan pätee elämässä ihan kaikkeen ja nämäkin ovat vain minun tapojani, voin silti syödä suklaasuukon töissä kahvitauolla ja perua suunnitelmien muuttuessa treenini ja tehdä sen jonain toisena päivänä, ei se maailma siihen lopu. Ehkä sitten jos loppuisi, pitäisi miettiä tilannetta uudelleen.

Minusta on hassua ajatella, että ”eläisin” jotenkin enemmän jos ottaisin rennommin. Tämä on minulle niin rakas ja helppo tapa elää, eikä se kuormita minua mitenkään, että miksi sitä muuttaisin. Ymmärrän myös, että me kaikki nautitaan erilaisista asioista ja jotenkin toivoisin, että jos nyt mietit, että liikunta on ihan kuraa ja tekee mieli mäkkäriä, niin tee valintasi. Ei se liikunta siitä kivemmaksi muutu ainakaan jos jo valmiiksi vihaat sitä mitä teet. Kaikille on todella se oma juttu olemassa ja varmasti oma lajinsa, mutta jos se jotenkin pilaa elämänlaadun ja saa aikaan sen fiiliksen, että ilman tätä nauttisin elämästä, niin älä herranjumala tee niin.

 

 

Valtavirran vanavedessä vegaaniksi?

Minun on ihan henkilökohtaisesti myönnettävä, että minua jopa ehkä hieman hävettää sanoa, etten enää mielelläni söisi lihaa asia on niin tapetilla tällä hetkellä. Otsikko on sinällään hieman harhaanjohtava, että eläinperäiset tuotteet (mm. maitotuotteet) meillä uppoaa edelleen, mutta askel kerrallaan. Ja vaikeaa olisi ajatella elämää ilman kalaa.. Noh, niin se oli vielä kesällä vaikeaa jotenkin ilman lihaakin. Vai oliko?

En ole ikinä elämässäni syönyt mielelläni punaista lihaa. Aikanaan kun äidin luona asuin meni pitkiä aikoja, että emme syöneet punaista lihaa ollenkaan kun ei meistä oikein kukaan siitä pitänyt. Minulle pihvi on sellainen väkisin syötävä, mutta kyllä minä syön, minut on opetettu syömään kaikkea kiltisti.

Viime kesänä aloin kiinnostua erilaisista kasvisruokavaihtoehdoita. Tein tosi paljon erilaisia sosekeittoja ja vaikka näin tehotuotannon kannalta mifut on ihan yhtä skeidaa kun naudanliha, eksyivät ne lautaselleni kerta toisensa jälkeen. Oltiin E:n kanssa paljon elokuussa kahdestaan kotona ja huomasin silloin valmistavani meille oikeastaan pelkästään kasvisruokaa kun ei tuo mini oikein tykännyt lihan koostumuksesta. Oli helppoa kun satokausi oli parhaimmillaan.

Taisi olla syyskuuta kun heräsi ajatus, että miksi minä söisin enää lihaa? En oikein osannut perustella asiaa itselleni mitenkään ja en ole kokenut sitä myöskään tarpeelliseksi. 

Olen kyllä edelleen kylässä syönyt kaikkea, mutta kotona valitsen kasvisvaihtoehdon. On ollut toki hieman työlästä miettiä erilaisia proteiinin lähteitä ja opetella uudelleen ruoanlaitto, mutta tavallaan myös tosi antoisaa kun ruokavalio on muuttunut selvästi monipuolisemmaksi. Olen myös huomannut miten hyvin voin. En edes muista milloin viimeksi olisi turvottanut tai koskenut vatsaan. Selvästikkään minun suolistoni ei vaan ole tehty raskaalle lihalle ja toisaalta ainahan minä olen sen tiennyt.

Olisi siistiä kertoa omista periaatteista ja totaalikääntymisestä, mutta olisin ihan tekopyhyyden huippu silloin. Hiljalleen olen myös toki alkanut ajatella isompaa kokonaisuutta, mutta ajatukset ovat niin hataria ja vailla järkeviä perusteluja etten todellakaan olen valmis niitä vielä avaamaan täällä. Koen myös, että niin kauan kun edelleen kannnan loppuperheelle jauhelihaa kotiin on minun ehkä parempi olla hiljaa. Minua myös ottaa aivoon monen kasvissyöjän hieman agressiivinenkin tapa tuoda kantaansa julki, mutta tämä nyt on vaan minun mielipiteeni.

Haluaisin kuulla teiltä hyviä vinkkejä helppoihin kokoperheen ruokiin. Eilen syötiin soijabolognesea ja se oli kyllä tosi helppoa ja hyvää. Jotenkin vaan tuntuu siltä, että nyhtökauralla tulee elämä kalliiksi :D. Oikeasti olen niin noviisi vielä, mutta pikkuhiljaa opin ja kehityn, onneksi on keittokirjat olemassa. Itselleni kyllä kokkailen jo vaikka mitä, mutta haluaisin saada ruokailun toimimaan yhtä helposti ja vaivattomasti koko perheelle. En halua, että tämä on mikään vain minun ”ruokavalio”…