Ei saisi valittaa, mutta valitan kuitenkin…

Pahoittelut hiljaiselosta, olin pari päivää kouluttautumassa ja eilen olin illalla niin poikki, että en kertakaikkiaan jaksanut avata enää konetta. Pää on ihan täynnä uusia asioita ja olen supermotivoitunut aloittamaan työt. Samalla pääni on täynnä sora- ääniä, jotka epäilevät omaa kyvykkyyttäni ja osaamistani, mutta pitää vaan nyt luottaa itseensä.

Timolla ja Emilillä oli mennyt tosi hyvin tiistaina kun olin koko päivän pois. Emil on noin viikon kiukutellut ihan koko ajan. Ilmeisesti sieltä on tulossa jotain hampaita taas. Onneksi Emil armahti isäänsä ja piti päivän tauon. Oli kiva palata reissusta kun poika oli ihan todella pahalla päällä koko päivän. Jotenkin minusta tuntuu kauhealta kirjoittaa miten loppu olen tähän ikävaiheeseen, mutta minun on pakko saada tämä jotenkin purettua…

Meillä on nyt se vaihe kun hän on koko ajan minun jalassani kiinni. Jos en heti reagoi, alkaa ihan valtava huuto. Istun käytännössä koko päivän lattialla ja Emil roikkuu kaulassa tai puree tai repii hiuksia. Hän kiinnostuu kolmeksi minuutiksi leluista ja taas jatkuvat nämä rajut rakkaudenosoitukset. Meillä on kotona ihan kauheaa ja en ole syönyt istuen ruokaa Emilin ollessa hereillä nyt kahteen päivään ollenkaan. Olen niin kateellinen lapsiparkin tytöille kun Emil on siellä kuin aurinko ja sitten taas kun äiti tulee antaa hän täyslaidallisen kiukkuaan.

Koitin tänään mennä pissalle ja samalla lukea sähköpostit kun Timo tuli kotiin, mutta Emil alkoi huutaa tuli melkein oven läpi vessaan. Koitin mennä suihkuun yksinäni, niin eiköhän meillä ollut pikkumies minun kanssani kylvyssä alta aikayksikön.

Tiedän tämän olevan sitä eroahdistusta ja kuuluu kuvaan, mutta tuntuu, että oltaisiin palattu takaisin siihen aikaan, kun Emiliä ei voinut sylistä laskea ilman valtavaa huutoa. Nyt tähän on yhdistetty se tahdon syliin/en tahdo/tahdon sittenkin/päästä heti alas/nosta nyt heti minut ylös- ja valtava huuto päälle. Emilillä on valtavan kova tahto ja hän kyllä ilmaisee itseään todella hyvin, silti tuntuu, että olen ihan pihalla välillä mitä tuo lapsi haluaa.

Omalla tavallaan olen imarreltu omasta tärkeydestäni, mutta kyllä minä illalla huokaan syvään. Luulisi, että päivä poissa olisi auttanut tosi paljon, mutta toisaalta olisin ehkä halunnut tähän myös sen yhden helpon Emilin kanssa väliin, niin näitä huonoja päiviä jaksaisi paljon paremmin. Onneksi nyt jo tässä kohtaa elämää osaa ajatella, että kaikki on ohimenevää.

Onneksi Emil on jokatapauksessa ihana ja onneksi hän oppii kohta (ainakin muutaman vuoden sisällä) keskustelemaan  ja kertomaan mikä on. Nyt minun vauvakuiskaajan taitoni tahtovat nimittäin loppua kesken. Ja onneksi olen hyvä harhauttamaan, että saadaan niitä kivoja hetkiä arkeemme, muutenhan tässä alkaisi itsekin ihan kiukkuiseksi.

 

Vauvan kanssa tien päällä.

Me olemme nyt Emilin kanssa parin päivän aikana matkustaneet enemmän kuin hetkeen. Tulimme keskiviikkona tänne maalle Mäntyharjulle, tulimme junalla Lahteen, josta sitten meitä tultiin hakemaan.

Jännitin hieman etukäteen junamatkaa, sillä meillä oli mukana vain turvakaukalo. Rattaat olisivat olleet kova juttu, mutta koska meidän oli saatava automatkalle turvakaukalo, oli rattaat jätettävä. MIKSI me emme hankkineet silloin rattaita johon turvakakukalo istuu? Matka meni kuitenkin todella hyvin – tai niin hyvin kuin meidän tehoeemelin kanssa tuollainen matka voi mennä.

IMG_6433

Ensimmäinen osa matkasta Tampereelta Riihimäelle meni Emilin nukkuessa, niinkuin vähän osasin ennalta jo arvatakkin. Riihimäeltä Lahteen Emil olikin pirteä kuin peipponen ja sain käyttää kaikki äidintaitoni pojan viihdyttämiseen. Tiesin, että pojalla on nälkä, mutta koska juna ja täysin uusi ja mahtava ympäristö, ei syömisestä tullut yhtään mitään. Siinä vaunullinen ihmisiä katseli minua ”etkö sinä nyt tiedä mikä lastasi vaivaa”- ilmeellä kun koitin huijata poikaa pullolle. Lopulta tyydyin Emilin dietti-päätökseen ja hän tunki pienen miehen hammaskutinaraivolla puolet louis vuittonin shawlistani suuhunsa ja hiljeni. Luonnollisestikin sitten kaksi minuuttia ennenkuin meidän piti nousta junasta alkoi maito maistua…

Toissapäivänä kävimme autoreissulla Mikkelissä, missä E pääsi taas nauttimaan kaupoilla pyörimisestä… Niitä rattaita kun ei ollut mukana, oli Emil koko reissun minun sylissäni (tai no sai siitä kyllä isovanhemmatkin osansa).. Viimeistään siinä kohtaa kun Emil nukkui reporankana minun käsieni varassa mietin, että kyllä ne rattaat vain olisivat olleet paikallaan. Hän jaksoi hienosti olla hereillä myös ruokailumme Kenkä verossa (mikä on tuo nimi?) ja simahti vasta autoon kotimatkalla. Loppuillan Emil jumppasi lattialla harjoitellen kääntymistä.. Ei ihme, että uni tuli jo seitsemältä.

Tämä reissaaminen on vasta alkusoittoa, sillä ensiviikolla nimittäin meillä on edessä lähtö Espanjan lämpöön… Kirjoittelen siitä vielä ensiviikolla lisää, nyt keskityn pitämään peruukista kiinni, sillä ainakin täällä Mäntyharjulla tulee niin, että hirvittää..

IMG_6428 IMG_6440