Vauva-arjen vaiheesta toiseen

Olisi ihanaa kertoa miten vietettiin tänään seesteistä iltapäivää Umpun ja Monnan kanssa kahvia juoden. Lapset viihtyivät ja aurinko paistoi, oli ihana ystävänpäivä.

Yllä olevasta lauseesta oli totta tuo viimeinen osa. Ystävänpäivä oli ihana, mutta ai luoja mikä härdelli!

Muistan hyvin kun katselin kaunista kotiamme vielä muutama kuukausi sitten. Umppu tuli meille kylään ja kirkkain silmin väitin, että koitan pitää meidän sisustusjutut paikallaan.. No meni viikko ja meiltä hävisi kaikki koriste asetelmat ja esineet kodista.. Sen aina muistaa miten helpoksi olen elämän kotona tehnyt kun tämä meidän härdelli lähtee kyläilemään. Ensimmäisenä kun päästiin ovesta sisään Monnalle lähti pöydiltä kukat ja kynttilät. Sitten oikeastaan kaikki muu. Emil on nyt siinä iässä, että hän painaa menemään ilman järjen häivää. Sormiruokailee kaiken mitä käteensä saa ja kiipeää kaikkien syliin jos vain pääsee.

Minä onnistuin laittamaan Emilin vaipan niin, että koko poika oli pissassa ja luonnollisestikaan meillä ei ollut vaihtovaatteita. Onneksi Umpulla oli jäänyt reppuun kasa pieniä vaatteita mitä annoin hänelle eilen. Ne vielä venyttämällä meni juuri ja juuri päälle.

Vaikka elämä on nykyään Emilin kanssa tosi helppoa ja hänen hommailunsa ovat niin mainioita, niin ymmärrän nyt tavallaan sitä kun ihmiset sanoivat aikanaan, että nauti vauva-ajasta. Vaikka Emilkin nukkui välillä sen 20min, niin hän nukkui sen 5x päivässä ne unet vähintään. Hän ei juurikaan pistänyt vastaan tai muutenkaan tehnyt muuta kuin kitisi. Nyt ne unet on välillä 20min ja niillä painetaan 4h putkeen sen jälkeen, kiukkuisena kylläkin, mutta painetaan silti.

Siinä kun hytkyttelin ihanaa pikku Emmaa sylissäni ja Monna sanoi, että ei hän oikein viihdy, mietin, että voi tämä pysyy ainakin paikallaan ja tätä voi vaan hytkytellä. Niin se vaan taitaa olla, että joka ikään liittyy ne omat juttunsa ja omat murheensa, sekä ilonsa. Sillä hetkellä kun vauva on pieni, on ne pienetkin jutut tosi suuria, sitten hetken päästä niitä katsoo taaksepäin ja miettii, että no eipä tuo ollut  kyllä edes paha. Tai niin minulle kävi ainakin Emilin kanssa.

Sitä osaa nykyään ajatella kaikkea vaiheena, mutta silti sitä hakkaa päätä seinään välillä ja miettii, että eikö tämä hankaluus ikinä lopu.  Ja sitten se jo loppuukin. Vaihe vaiheelta nämä kasvaa niin nopeasti, että ei siinä pysy perässä. Elämä on kyllä ihmeellinen!

(alin kuva: Monna)

Käyhän katsomassa edellisestä postauksesta meidän mahtava hyväntekeväisyys haaste ja osallistu sinäkin mukaan!

Meidän lokakuinen torstai..

Herättiin tänään suhteellisen myöhään, Emil valvoi yöllä tunnin, joten noustiin vasta puoli yhdeksän sängystä. Onneksi kaikki rytmit eivät menneet ihan sekaisin, sillä Emil nukkui vain tunnin päiväunet parvekkeella ja päästiin suunnitelmien mukaan jatkamaan päivää…

Klo 11 söimme lounasta, tai siis Emil söi, en minä mitään ehtinyt edes ajatella enää siinä kohtaa. Lähtemiseen menee nykyään niin paljon aikaa ja olimmekin bussilla vasta 11:45. Tarkoituksena oli siis lähteä Härmälään ystäväni luo, sillä aioimme kuvailla hieman Elisan vauvan 5kk ja Emilin 6kk kuvia. Luojan kiitos Elisalla oli ruokaa! Jotta pääsin Härmälään, piti minun vaihtaa kerran bussia ja olin siis perillä 12:20, autolla olisi mennyt maksimissaan kymmenen minuuttia, pitää silti olla kiitollinen tästä ilmaisesta bussi mahdollisuudesta, olisi taas tullut tämä päivä muuten kalliiksi…

img_7627 img_7677

Kävelimme melkein keskustaan asti kuvaillen meidän pikkuisia, nappasin vasta Hatanpäällä bussin keskustorille (siis juoksin henkihieverissä bussille). Ajattelin, että olisi ihanaa juoda kahvit rauhassa sokoksella. Tämä idea tuntui tosi hyvältä siihen asti kunnes Emil kaatoi kahvikuppini minun ja muutaman vieressä istuvan hienomman rouvan päälle… Noh nämä on näitä! Otimme bussin ja lähdimme hakemaan kenkiäni suutarilta. Kello oli jo lähemmäs neljää.

Minun oli tarkoitus nähdä eräs laukunostaja neljältä stockalla, mutta hänellä tuli joku viivästys ja jouduin odottamaan puoli viiteen.. Hullut päivät, rattaat ja nälkäinen vauva, tarviiko sanoa enempää?

Kun sain laukun vihdoin myytyä lähdin Onkiniemeä kohti, olisi tietenkin kannattanut odottaa sitä bussia millä pääsisi lähelle, mutta päätin valita sen ensimmäisen eteen tulevan ja saatiin Emilin kanssa ulkoilla vielä vähän lisää. Kaiken tämän kävelemisen jälkeen oli mukavaa kävellä vielä puolituntia juoksumatolla. Emil viihtyi niin hyvin lapsiparkissa sen puolituntia mitä minä kävelin salin puolella, että taidan viedä Emilin parkkiin uudestaankin!

Nyt kun saisi vielä kaikki rästihommat tehtyä, niin sitten olen niin vapaalla! Huomisesta tulee aivan super päivä<3

img_7628 img_7631