Ihanan raivostuttava taapero-ikä

*Sisältää mainoslinkkejä

Ruusuiset olivat minun kuvitelmani arjesta taaperon kanssa. Emil on aivan hurmaava persoona, siis niin huumorintajuinen pieni pilke silmäkulmassa painava pikkumies, jolla ei puutu omaa tahtoa. Meillä on menossa sellainen miniukkelin esiuhma kun opetellaan, että mikä on ok ja mikä ei ja sekös se tuottaa riemua.

Olen kuullut muiltakin, että yhden vuoden kieppeillä tulee vaihe jolloin taapero viihtyy lähinnä sylissä. Laskettiin perjantaina, että Emil viihtyi illalla klo 16- 20 välillä tasan 15 minuuttia itsekseen ja muuten vaati jatkuvaa sylissäpitoa ja minähän pidän. Kaikki arkiset askareet tuppaavat vain käymään hieman haastaviksi pikkumies kainalossa, kun hän ei enää ole mikään vastasyntynyt.

Toinen mikä nyt viimeaikoina on saanut aivan uudenlaiset sfäärit on kotoa poistuminen. Emil jaksaa ulkona sylissä noin 15 minuuttia ja sitten alkaa loputon uteliaisuus. On ihanaa, että hän rohkeasti menee ja tutkii, mutta se raivo, mikä tulee esimerkiksi viimeksi tänään mm. kiellosta syödä kiviä, kiellosta koskea tuntemattomana ostoskärryihin, kiellosta hypätä junan raidesyvennykseen, kiellosta tyhjentää kaupan hyllyjä tai juosta autotiellä on jotain aivan silmitöntä.

Kannan lähes päivittäin Emil- puikkoa poikkiasennossa milloin mistäkin autoon. Minua suorastaan naurattaa aina välillä nämä hänen tunteenpurkauksensa, vaikka eihän ne oikeasti hauskoja ole. Etenkään kun ne tulevat aina väärään aikaan ja tuntuu, että kaikki tuijottaa- vaikka kyllä moni tietää.

Haluaisin tehdä Emilille paidan ”olen tutkimusmatkalla, koittakaa ymmärtää”. Hän on niin loputtoman utelias.

Meillä tulee nyt melkein uusi sana päivässä ja laskettiin tuossa nyt viisi jotain tarkoittavaa sanaa. Emil nauraa rätkättää omille jutuilleen ja alkaa ymmärtää minun ohjeitani. Hän on ruvennut syömään ja illatkin näyttäisivät hieman helpottuneen. Tämä taapero- aikakauden alku on tosi ristiriitaista kun hermoja venytetään joka suuntaan. Tunteet vaihtuvat sekunnissa sieltä pakahtumisesta toiseen ääripäähän kun ikinä ei tiedä mitä tuon minin mielessä on seuraavaksi.

Muistan joskus miettineeni, että pärjään varmaan paremmin tässä ikävaiheessa kuin vauva vaiheessa. Ehkä pärjäänkin, olenhan ollut jo vuoden vanhempi. Toisaalta tämä ikä on tuonut ihan uudenlaisia haasteita, eikä tuo vieläkään osaa omaa pahaa oloaan sanoittaa (niinkuin ehkä naivisti luulin). Aika aikaansa kutakin, mutta on tämä taas ihan uusi maailma joka aukesi kuin taikaiskusta Emilin täyttäessä vuoden.

Timon shortsit sekä Emilin neule ja huvi tarttuivat mukaan viimekerralla käydessämme Itiksen zarassa, voisin tyhjentää sieltä koko poikien vaateosaston*. Emilin kengät ovat jollyroomilta*.

Hatara mieli.. Ovatko nämä nyt äitiaivot?

*Sisältää mainoslinkkejä

Olen ollut aina se ihminen, joka tietää missä tavarat ovat. Se ihminen joka muistaa sinun ja naapureidenkin puhelinnumerot, sekä vähintäänkin työvuorot. Töissä harvoin unohdin yhtään mitään ja kotona olen aina tiennyt mistä mikäkin tavara löytyy. Nyt vuosi kotona on tehnyt tehtävänsä. Aivoni ovat vähintäänkin virransäästötilassa.

Olen viimeisen vuoden aikana hukannut lompakkoni varmaan tuhat kertaa. Olen konkreettisesti hukannut sen monesti ja kotoa sitä on etsitty useampaan otteeseen. Hävitän kotona tavaroita, sillä ajatuksissani laitan niitä ihan mihin vaan. Joudun toden teolla miettimään mitä olen sopinut milloinkin ja unohdan Timon työvuorot, mitä en ikinä ole ennen tehnyt.

Minua ärsyttää, että kaupasta tulee kotiin ilman kauppalappua vain murto osa tärkeistä ostettavista ja aina saa olla hakemassa täydennystä. Minua ärsyttää etsiä tavaroita kotoa ja vielä enemmän minua ärsyttää tunne siitä, että jotain on nyt jäänyt tekemättä/ unohtunut.

Olen aina vihannut sitä kun ihmiset sanovat, että ”en pysty ajattelemaan näillä äitiaivoillani/raskausaivoilla/ imetysaivoilla”. Tavallaan ymmärrän kuitenkin mistä tämä kumpuaa. Etenkin nyt kun Emil soheltaa ympäriinsä jää minulta tosi paljon asioita kuulematta, huomioimatta ja näkemättä. En pysty oikein keskittymään mihinkään, joten kaupastakin tulee kotiin lapusta huolimatta ehkä 2/3 tavaroista.

Toivon tilanteen korjaantuvan töihinpaluun koittaessa. En ole se ihminen, joka unohtelee asioita tai ei kuuntele mitä toiset minulle puhuvat. Olen huolissani muistini laadusta ja haluan päästä jo tekemään töitä aivoillani. Auta armias jos en olisi tätä vuotta kirjoittanut, pitäisi varmaan aakkosetkin opetella uudestaan:D.

Sanokaa please, että en ole yksin tämän asian kanssa?

BTW. Luulin, että meillä oli eroahdistusta ilmassa noin kuukausi sitten. Olin väärässä. NYT meillä on sitä eroahdistusta todella.  nimim. tarvisin taas kantoliinaa…

Jos muuten kuvien vaaleanpunainen tyyli nappasi, niin nämä vaatteet löydät House of Brandonilta, kevät- uutuuksiin pääset suoraan TÄÄLTÄ.* Kuvien vaaleanpunainen takki TÄÄLLÄ*.