Päivä minun matkassani – vähän erilainen lauantai!

Vietin viikonloppuna aivan mahtavan tyttöjen päivän ja illan. Vaikka henkisesti tällä kertaa tämä ”irtiotto” ei ollut niin kaivattu kun vasta olimme Timon kanssa yötä pois, oli ihanaa olla päivä miettimättä jatkuvaa logistiikkaa vauvan kanssa, eilen tuntui kuin olisin ollut ikuisuuden pois kotoa… Mutta pidemmittä puheitta tällainen oli meidän päivämme:

8:00 Hain Elisan heidän kotoa mukaan ja starttasimme kohti Helsinkiä. Olimme siis aikeissa osallistua Monnan ja Tuukan järjestämään City Survivors- kilpailuun, hupisarjaan (mihin muuhunkaan?). Olimme molemmat hieman flunssaisia ja minun ääneni oli aivan kateissa, joten tiedossa oli kävellen suoritettava haaste.

10:00 Saimme kuin saimmekin paikan hietsusta autolle ja suuntasimme hakemaan osallistujanumerot sekä valmistautumaan lähtöön. Jännitti jonkin verran, että mitä tuosta matkasta tulisi, sillä meillä tosiaan ei ole kummallakaan mikään mielettömän hyvä Helsingintuntemus, ajateltiin kuitenkin, että google auttaa jos tulee hätä :D.

Todettiin molemmat, että seuraavalla kerralla pitää ehdottomasti panostaa tiimin lookkiin enemmän. Ainakin tämän vuoden fitnesmalleista löytyi niin makeita tiimi- asuja, että meidän mutsilookit olivat aika ankeat niiden rinnalla :D. Noh, onneksi se ei menoa haitannut vaan päästiin kuin päästiinkin lopulta maaliin.

Tosiaan matkaan meillä meni aikaa kaksi ja puoli tuntia. Tässä ajassa ehdittiin nähdä ja tehdä vaikka ja mitä. Joku oli kritisoinut tehtävien ja vihjeiden helppoutta, mutta näin täysin ummikkona me ainakin oltiin hetki jossain aivan väärässä paikassa, tulkittiin yksi vihje aivan väärin ja tämän takia kierrettiin onnellisena ylimääräinen lenkki stadionin ympäri. Olin todella iloinen, että tehtävät olivat sellaisia joista selvisi myös hieman tietämättömämpi  Helsinginkävijä.

Kilometreja mittariin tuli kymmenen ja askelia lähemmäs 20 000, jalat ovat olleet kyllä niin kipeät eilisen ja tämän aamun, että tietää kyllä kävelleensä. Ensikerralla me todellakin juostaan koko matka! (Tai ainakin yritetään :D) Tällä meidän tahdillamme irtosi ruhtinaallinen sija 154. Oltiin silti ihan voittajia kun ylipäätäänsä selvittiin tuosta matkasta eksymättä kuitenkaan sen pahemmin, eikä oltu edes viimeisiä!

Ehdottomasti suosittelen lähtemään mukaan syksyn tapahtumaan Turkuun tai Helsinkiin!

Kuva: Sami Vaskola

Klo 16: päästiin vihdoin ja viimein ystävällemme Julialle. Meidän ehkä viimeinen haasteemme oli löytää auto Forumin parkkihallista, nauratti kyllä miten hiton hankalaa se olikin kaiken sen päiväisen suunnistamisen jälkeen..

Julia asuu Eiran rannassa aivan mielettömän kauniissa kodissa, tuli oikea asuntokateus kun katseli sitä niin loppuunasti hiottua ja virheetöntä sisustusta. Mietin miten Emil olisi tuhonnut koko asunnon hetkessä ja sitä miten sitä oikeasti joskus kuvitteli, että kotona ei tarvi tehdä mitään sisustusratkaisuja kun vaan pitää pintansa. Hahha.

Kello juoksi pikavauhtia koko illan. Puhuttiin niin paljon, syötiin aivan taivaallista parsarisottoa hyvän viinin kanssa. Oli kyllä sellaista terapiaa puhua kaikki asiat ja kuulumiset halki tyttöjen kanssa. Iltamme päättyi Bar Looseen ja voi luoja, että olinkin kyllä niin väärässä paikassa kun ihminen voi olla.. Laitoin päälleni ”rennon röyhelömekon” – siis jos olisin tiennyt minkätyylisestä paikasta on kyse, hahhah. Noh, eipä tuolla ollut mitään merkitystä. Kauaa ei me mammat jaksettu olla pystyssä, sillä kuudelta alkanut päivä alkoi painaa ja muutenkin olo oli vähän huono flunssa vuoksi, joten päädyttiin lähtemään jo hyvissä ajoin takaisin nukkumaan.

Aamulla herättiin molemmat luonnollisestikin kuudelta, kai sitä on joku sisäinen kello mikä herättää. Ikävä kotiin oli tosi kova ja lähdettiinkin jo ennen puolta päivää ajelemaan kohti kotia.

Reissu oli paikallaan, mutta en minä halua hetkeen nyt olla pois Emilin luota noin pitkiä aikoja, sillä arkisin ei enää nähdä niin paljon. Nyt tässä ei olekaan tiedossa yhtään mitään ennen toukokuun loppua jolloin meillä on Abien kokoontuminen. Vappu kiinnostaa just niin paljon, että lähdetään maalle karkuun:D

 

 

Tuhansien ajatusten summa..

Nyt kun en mitenkään enää taivu päivittäiselle bloggailulle, huomaan miten asiaa olisi taas paljon. Päähäni juolahtaa aiheita toinen toisensa perään. Sitten kun istun koneen äärelle on tämä taas niin hankalaa. En muka muista mistä piti kirjoittaa, en muista mitä olin sanomassa tai en osaa sanoittaa ajatuksiani. Olen myös tullut hieman varovaiseksi. En ehkä uskalla sanoa kaikkea ääneen, sillä en jaksaisi puolustella… Tavallaan taas.. Miksi edes mietin tuollaista, ei kenenkään sanomisilla ole mitään jakoa, sillä seison jaloillani itsevarmana. Vai seisonko sittenkään?

Itsevarmuus näkyy asioissa joissa tiedän, että oma tapani on toimiva. Olen itsevarma itseni kanssa tiettyyn pisteeseen asti ja sitten kuitenkaan en yhtään. Tiedän, että olen äitinä hyvä ja puolisona ainakin keskinkertainen ja silti aina mietin, että olenkohan sittenkään? Kyllä tämä päiväkoti- homma on saanut soraäänet päässäni huutamaan, että nyt se lapsi takaisin kotiin sieltä. Etenkin kun minulla ei ole ollut töitä tänään eikä eilen. Vaikka tyhmänäkin tajuan, että tarvitsin sen kymmenen minuuttia hiljaa yksin kotona, mitä tänään ehdin istua. Enpä muistanutkaan millaista se on. Tavallaan mietin, että miksi minun enää perheellisenä ihmisenä pitäisi nauttia tyhjästä talosta? Enkö ole itse valinnut tämän tien?

Tänään on taas ollut niitä iltoja kun uskon karman kostavan nämä vapaapäivät. Ja toisaalta se kosti varmaan ennakkoon jo huomisenkin, olenhan minä hurjana koko päivän Helsingissä ja yönkin. Toisaalta se hetki kun tänään aamulla Emil jäi itkemään isänsä perään kun hän lähti töihin. Ja se toinen hetki kun isä rinta rottingilla katsoi poikaansa ja sanoi, että ”hei huomenna meillä on sitten meidän aikaa”, teki minulle hyvää. Elämä jatkuu vaikka symbioosi päättyy. Vanhemmuus jatkuu vaikka minä en ole paikalla.

Tänään en osaa jotenkin nyt sanoa mitään järkevää. Kävin kampaajalla. Minulla on flunssa. Huomenna menen silti kilpailemaan city survivors- hupisarjaan. Minun mahaani on koskenut koko päivän. Siinä kuulumiset kaikessa lyhykäisyydessään.

Mitä sinulle kuuluu?