Ja niin minä lopetin elämästä nauttimisen.

Istun parasta aikaa bussissa matkalla Helsinkiin koulutukseen. Olen lapsen myötä oppinut ärsyttävän ”mitäjos”- tavan ja mietin monta kertaa päivässä tilanteita jossa voisi sattua pahasti. Ostin paikan ihan bussin keulasta yläkerrasta, ja täällä minä mietin kuolevani ensimmäisenä jos kolari sattuu. Ja siis teen tätä monesti juurikin rappusissa, autossa ja etenkin kun olen Emilin kanssa näen vaaratilanteen pelkässä hengittämisessä. Ei sillä, että antaisin sen vaikuttaa minun tekemisiini, mutta mieleen tällaiset asiat tulee useasti…

Mutta siis asiaan.

Huomaan aina silloin tällöin keskusteluja jossa paljon treenaava ja terveellisesti syövä ihminen joutuu perustelemaan tapaansa elää. Itse en pidä itseäni mitenkään erityisterveellisenä, mutta tykkään katsoa mitä laitan suustani alas ja liikun miten vain pystyn. Erään kommentin muistan taannoin jossa henkilö sanoi puhuttaessa treenaamisesta, että olen ottanut vähän iisimmin ja nauttinut elämästä. Jäin miettimään tätä asiaa.

Minusta on jotenkin tosi surullista miettiä, että joku tekee elämässään jotain pakosta. Liikunta, ravinto ja oikeastaan kaikki muu paitsi hengittäminen ja Suomessa verojen maksaminen on sinun vapaasti valittavissasi ja nämäkin asiat voit jättää tietyin seurauksin tekemättä. En ole oikein koskaan pitänyt ajatuksesta, että kaikkien on pakko liikkua ja syödä niinkuin minä tai joku muu. Onhan siitä ihan hirveästi hyötyä, että ihminen liikkuu edes vähän ja pikkuisen katsoo ruokailunsa perään, mutta nämäkin asiat voi sovelluttaa arkeen sen enempää ”harrastamatta”. Siinä missä joku kärsii suunnattomasti tarkasta ruokavaliosta ja hikiliikunnasta, minä todella koen herääväni henkiin kun saan niin tehdä.

Tykkään suunnitella omaa ruokavaliotani ja tutkia mitä syön, tällä hetkellä olen ihan fiiliksissä kun mietin miten kevät tulee menemään ja saan haastaa itseäni myös vegeruoan parissa. Vaihtelevat työvuorot mahdollistavat tietyn suunnitelmallisuuden myös liikunnassa kun voin varailla tuntini jo etukäteen.Tämä ääretön rakkauteni suunnitelmia kohtaan pätee elämässä ihan kaikkeen ja nämäkin ovat vain minun tapojani, voin silti syödä suklaasuukon töissä kahvitauolla ja perua suunnitelmien muuttuessa treenini ja tehdä sen jonain toisena päivänä, ei se maailma siihen lopu. Ehkä sitten jos loppuisi, pitäisi miettiä tilannetta uudelleen.

Minusta on hassua ajatella, että ”eläisin” jotenkin enemmän jos ottaisin rennommin. Tämä on minulle niin rakas ja helppo tapa elää, eikä se kuormita minua mitenkään, että miksi sitä muuttaisin. Ymmärrän myös, että me kaikki nautitaan erilaisista asioista ja jotenkin toivoisin, että jos nyt mietit, että liikunta on ihan kuraa ja tekee mieli mäkkäriä, niin tee valintasi. Ei se liikunta siitä kivemmaksi muutu ainakaan jos jo valmiiksi vihaat sitä mitä teet. Kaikille on todella se oma juttu olemassa ja varmasti oma lajinsa, mutta jos se jotenkin pilaa elämänlaadun ja saa aikaan sen fiiliksen, että ilman tätä nauttisin elämästä, niin älä herranjumala tee niin.

 

 

Näin minä rakastuin taas liikuntaan.

Eihän se ole vuodenalku eikä mikään jos ei vähän puhuta treenaamisesta, painosta ja kunnosta. Tämä aihe tulee kyllä varmasti pyörimään blogissa tulevaisuudessakin, sillä olen taas aivan korviani myöten rakastunut liikuntaan. Blogiani seuranneet tietävät, että minun kroppani muutoksiahan on seurattu ihan synnytyksen alkumetreiltä. En ole varmaan ollut eläessäni puolialasti somessa niin montaa kertaa kuin mitä ensimmäisen vauvavuoden aikana, joten säästetään teidän tällä kertaa nakukuvilta ja keskitytään enemmän tähän fiilispuoleen.

Niin mihin?

Kun muutettiin takaisin Kotkaan päätin heti ottaa kuntosalijäsenyyden, olin ihan, että nyt ollaan tikissä viimeistään lokakuussa ja hirveä stressi päälle. Noh, kävin kerran ennen lokakuuta treenaamassa, että hyvin meni. Marraskuulle otinkin uuden tavoitteen… Jäsenyyteni maksaa aivan tähtitieteellisiä summia (siis minun mielestäni) ja laskin, että jos haluaisin jäsenyyden olevan millään tasolla kannattava, olisi minun treenattava kymmenen kertaa kuukauden aikana. Sillä hetkellä mietin, että kuulostaa aika hurjalta määrältä, mutta siitä viis – katsotaan mitä tästä tulee. Aloin aika varovaisesti taas kokeilla miten treeni maistuu ja olin ihan hämmentynyt kun sehän alkoikin kulkea.

Samalle viikolle kun aloitin tämän kymmenen kerran tavoitteen sattui Cross Training koetunti. Sanoin jo töissä valmiiksi, että jos ei minua seuraavana päivänä kuulu töihin niin tulee hakemaan Hyvärin CT- salin lattialta, että siellä varmaan makaan edelleen. Menin hieman kauhun sekaisin tuntein tunnille, mutta sitten koinkin jotain ennenkuulumatonta.. Minä koin jotain mitä en oikeasti sitten TFW:n muista kokeeneeni, nimittäin aivan törkeän endorfiiniryöpyn treenin jälkeen. Vaikka en ollut enää ihan varma omasta nimestäni tai saati sitten kansalaisuudestani tämän treenin jälkeen, tiesin löytäneeni oman juttuni pitkästä aikaa. (Palaan CT- asioihin ihan omassa postauksessa, sillä tästä tulee muuten ihan pelkkää sitä itseään.)

Kun marraskuu tuli päätökseen, laskin takana olevan 12 treenikertaa todella kevyesti ja takataskussani minulla oli taas mielettömän hyvä ja energinen olo, sekä säännölliseksi muuttunut liikuntaharrastus. En missään vaiheessa stressannut, panikoinut tai luopunut mistään, vaan töitteni puitteissa minun on ollut tosi helppo treenailla aamuisin ja vapaapäivinä. Joulukuu meni aika lunkisti olin aika paljon kipeänä ja  tammikuukin on alkanut suht rauhallisesti. Ehdin hyvin käydä viikossa pari kertaa treenaamassa ja kaikki muu on plussaa. CT:n myötä olen todennut, että parikin kovaa ja hyvin tehtyä treeniä viikossa on parempi kuin viisi täysin reisille mennyttä jumppaa yksinään. Sitten jos tuntuu siltä ja jää aikaa (tai aikataulut ei vaan natsaa tuntien kanssa) niin olen käynyt salilla muutenvaan, mutta tylsäähän se on kuin mikä, kun tietää mitä muutakin voisi tehdä.

Minä olen kuitenkin minä enkä muuksi muutu, joten pakkohan sitä oli joku projekti keväälle keksiä.. Kävin eilen kehonkoostumusmittauksessa ja päätin, että käyn uudestaan toukokuussa. Siinä se projekti sitten onkin – hahha. En siis aio muuttaa mitään enään, mutta kiinnostaa vaan nähdä nyt kun tästä fiiliksestä on saanut kiinni ja syksyn mittaan omat ruokailutottumuksetkin ovat muuttuneet todella paljon, että mitä tapahtuu kropassa? Olin itseasiassa aika huvittunut, että näin suklaan ja laatiokoiden täyteisen joulun jälkeen minun kehonkoostumukseni on parempi kuin silloin kun olin olevinaan niin hiton fitnes. Luulisin, että elämääni tullut hyötyliikunta ja muutenkin aktiivinen elämäntyyli ovat olleet avain tähän muutokseen, mutta myös stressittömyys ja ilo liikunnasta ovat varmasti auttaneet.

Olisihan se siistiä olla keväällä vahvempi kuin nyt, eli pienimuotoiset lihastalkoot edessä ehkäpä?