Yksi positiivinen asia vie monta pahaa mennessään!

Kevät on minulle erityisen helppoa aikaa – kelle se ei olisi? Elän valosta ja auringosta, joten ihan sama vaikka pakkasta on sata, olen erityisen hyvällä tuulella ja olo on heti ihan erilainen. Tänään juuri mietin aamulla viedessäni E:tä hoitoon, että miten minä olen joskus valittanut kylmistä pakkaspäivistä? Pukeutumiskysymys sanon minä – hikihän siinä tuli. Suurta iloa minulle tuottaa myös valostuneet aamut. Tiedättekö minun vatsanpohjaani ihan nipistelee kun mietin, että pian saan herätä yhdessä auringon kanssa ja nähdä lumen sulavan pitsireunaisena pois. (You wish, kuraa ja loskaa tiedossa, mutta siitä viis kevät tulee!)

Vaihdan kolmen viikon päästä aamuvuoroon, siis kokonaan. Ei enää vuorotoitä minulle ainakaan tänä vuonna. Ajatus kutkuttelee jo ja olen superinnoissani meidän arjen säännöllistymisestä. E:n elämästä loppuu epävarmuus, sillä esimerkiksi koko kesän minä, sekä Timo ollaan molemmat samassa vuorossa, meidän elämässä on ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2013 molemmat samaan aikaan päivätöissä. Oikeasti mulla on tosi korkeat odotukset sille, että tästä vuodesta tulee hyvä! Ja miksi ei tulisi?

Vaikka päivätyöt tulee elämääni kuin tilauksesta ja tasainen arki odottaa eläjäänsä, harmittaa minua yksi juttu… Rakastan käydä aamuisin treenaamassa. Syksyn aikana rutinoituneet aamun CT- tunnit jäävät tämän myötä historiaan. Olen nauttinut täysin rinnoin näistä aamuista ennen iltavuoroa kun saan käydä rauhassa treeneillä ja lähteä rauhassa töihin. Kaikesta muustahan se on pois, mutta olen saanut muutaman aamun kolmessa viikossa sitä kuuluisaa omaa aikaa. Tänäänkin paukuttelin oman elämäni enkkoja niin, että nyt on taas vähintäänkin voimanaisen fiilis, eipä siinä. Pian sitten paukutellaan enkat iltaisin, järjestelykysymys.

Huomaan, että positiivinen ajattelu tuo todella paljon voimavaroja arkeeni. Jo pelkkä valon määrän lisääntyminen on saanut minut ajattelemaan kirkkaammin ja jotenkin koen, että olen päivä päivältä energisempi. Tässä on ottanut muutama asia päähän viime aikoina oikein olan takaa, mutta taidan saada nämäkin selätettyä. Jos sitä jää vellomaan ärsytykseen tai pettymyksiin, on vaikea pitää mieltä mitenkään positiivisena. Ilon kautta – vai miten se meni?

Ihanaa tiistaipäivää♡!

Iloa, surua ja iloisia yllätyksiä.

 

 

Viikot kuluvat niin hiton nopeasti, että tajuan päivittäväni blogiakin ihan ekstra laiskasti. En vaan tajua miten päivä seuraa toista ja äkkiä huomaan, että on taas perjantai.  Arki on kuitenkin erittäin ok ja paranee vain.

Olen tämän viikon aikana mennyt monen tunteen läpi. Olen iloinnut, olen ollut vihainen, olen rakastunut taas enemmän ja olen ollut surullinen. Tässä on jo minun aika tunneköyhään mieleeni poikkeuksellisen monta tunnetilaa yhdelle viikolle. Ystävänpäivä on yksi vuoden lempi päivistä, on ihanaa kun ihmiset pursuavat rakkautta ja iloa. Toisaalta olen alkanut vihata näitä erilaisia päiviä jolloin some täyttyy pelkistä toinen toistaan toistavista päivityksistä. Itsehän täytän tätä samaa somea, mutta toisinaan en jaksa enää avata koko facea sillä siellä ei näinä päivinä ole mainosten jälkeen juuri muuta kuin toinen toistaan toistavia juttuja.

Nauratti kun facebook näytti muistot, niin kymmenen vuotta sitten olen päivittänyt 14.2, että ”uus päivä uudet kujeet ja uus stondis”, ah niitä nuoruusvuosia (luojan kiitos olen pian 30).

Olen joutunut tekemään viime päivinä suurta itsetutkiskelua.  En ole ehkä osannut olla niin hyvä kumppani kuin mitä mieheni ansaitsisi ja ollaan asiaa puitu. Onneksi puhuminen vie pitkälle ja pieni ilman puhdistus puolin ja toisin oli paikallaan. Välillä sitä unohtaa kaikessa kiireessä rakastaa ja myös ottaa rakkautta vastaan sen kaikissa muodoissa.

Olen myös yllättynyt iloisesti. Tämä yllätys liittyy työrintamalle ja edessä on pian muutoksia. Positiivisia muutoksia, mutta isoja taas kerran. Kerron sitten kun olen kaikesta varma.

Olen taas kerran tajunnut miten kiitollinen saan olla siitä mitä minulla on ja mitä olen elämässä saanut tähän mennessä kokea. Tämä meidän elämä ei todellakaan ole monen silmissä varmaan mitenkään kovin ihmeellistä, mutta se kaikki mitä ollaan saatu on suornainen siunaus. Ei ole ystäävää tai perheenjäsentä josta en olisi kiitollinen. Jotenkin sitä keskellä arjen unohtaa pysähtyä ja nauttia siitä kaikesta mitä välillä pitää itsestäänselvyytenä.

Olen ihan superinnoissani. Lauantaina on tyttöjen ilta, siis en kertakaikkiaan muista edes milloin olisin viimeksi päässyt tyttöjen kanssa ulos. Tätä on kyllä odotettu. Minulla alkaa tänään muutenkin viikonloppu, tästä ei voi tulla kuin hyvä sellainen. On monta syytä juhlaan <3

BTW. hassua miten tunnetilat välittyy kuviin, oltiin just otettu Timon kanssa pieni matsi kun suutuin hänelle kun minun valitsemani kuvauspaikka ei ollutkaan hyvä.. hahah.