Yksi positiivinen asia vie monta pahaa mennessään!

Kevät on minulle erityisen helppoa aikaa – kelle se ei olisi? Elän valosta ja auringosta, joten ihan sama vaikka pakkasta on sata, olen erityisen hyvällä tuulella ja olo on heti ihan erilainen. Tänään juuri mietin aamulla viedessäni E:tä hoitoon, että miten minä olen joskus valittanut kylmistä pakkaspäivistä? Pukeutumiskysymys sanon minä – hikihän siinä tuli. Suurta iloa minulle tuottaa myös valostuneet aamut. Tiedättekö minun vatsanpohjaani ihan nipistelee kun mietin, että pian saan herätä yhdessä auringon kanssa ja nähdä lumen sulavan pitsireunaisena pois. (You wish, kuraa ja loskaa tiedossa, mutta siitä viis kevät tulee!)

Vaihdan kolmen viikon päästä aamuvuoroon, siis kokonaan. Ei enää vuorotoitä minulle ainakaan tänä vuonna. Ajatus kutkuttelee jo ja olen superinnoissani meidän arjen säännöllistymisestä. E:n elämästä loppuu epävarmuus, sillä esimerkiksi koko kesän minä, sekä Timo ollaan molemmat samassa vuorossa, meidän elämässä on ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2013 molemmat samaan aikaan päivätöissä. Oikeasti mulla on tosi korkeat odotukset sille, että tästä vuodesta tulee hyvä! Ja miksi ei tulisi?

Vaikka päivätyöt tulee elämääni kuin tilauksesta ja tasainen arki odottaa eläjäänsä, harmittaa minua yksi juttu… Rakastan käydä aamuisin treenaamassa. Syksyn aikana rutinoituneet aamun CT- tunnit jäävät tämän myötä historiaan. Olen nauttinut täysin rinnoin näistä aamuista ennen iltavuoroa kun saan käydä rauhassa treeneillä ja lähteä rauhassa töihin. Kaikesta muustahan se on pois, mutta olen saanut muutaman aamun kolmessa viikossa sitä kuuluisaa omaa aikaa. Tänäänkin paukuttelin oman elämäni enkkoja niin, että nyt on taas vähintäänkin voimanaisen fiilis, eipä siinä. Pian sitten paukutellaan enkat iltaisin, järjestelykysymys.

Huomaan, että positiivinen ajattelu tuo todella paljon voimavaroja arkeeni. Jo pelkkä valon määrän lisääntyminen on saanut minut ajattelemaan kirkkaammin ja jotenkin koen, että olen päivä päivältä energisempi. Tässä on ottanut muutama asia päähän viime aikoina oikein olan takaa, mutta taidan saada nämäkin selätettyä. Jos sitä jää vellomaan ärsytykseen tai pettymyksiin, on vaikea pitää mieltä mitenkään positiivisena. Ilon kautta – vai miten se meni?

Ihanaa tiistaipäivää♡!

Liian vanha bailaamaan?

Meillä oli eilen ystävien kesken tyttöjenilta. En muista milloin olisin käynyt tyttöjen kanssa viimeksi tanssimassa, siksi tätä iltaa siis oli odotettu.

Ilta oli hauska ja teki hyvää tuulettua, yksi asia minulle tällä reissulla kuitenkin valkeni.

MINÄ OLEN TULLUT VANHAKSI…

-Kun lähdin illanviettoon puin uloslähtiessäni illan asun päälle villavuoriset legginsit ja laitoin uggit, sillä matalapohjaisissa nilkkureissa jotka otin mukaan palelisi varpaat.

-Asuvalinta oli muutenkin enemmän mukava ja käytännöllinen kuin mitään muuta.

-Keskustelut hairahtivat lähes poikkeuksetta vähän väliä lapsiasioihin.

-Mietin jo parin viinilasillisen jälkeen seuraavaa aamua kauhunsekaisin tuntein.

-Baarissa en tuntenut ketään, keskimäärin kaikki kävijät olivat muutenkin meitä vähintään valovuoden nuorempia.

-Väsymys alkoi hiipiä kuvioon jo kahdeltatoista ja kahden maissa syöty kotzone oli vähintään jo kuin aamupala.

-Olin aamulla aivan poikki ja voi hyvä luoja mikä olokin oli. Vähintään kun olisin jäänyt viiden katujyrän alle. Kyllä minä siinä pää pöntössä mietin, että olen ihan liian vanha tällaiseen.

-En voi käsittää miten joskus bailattiin joka viikonloppu, tai miten joskus oli muka varaa bailata joka viikonloppu?

On ihanaa laittautua ja nähdä tyttöjä, on ihanaa viettää aikaa ystävien kanssa. Minä koen olevani tosi etuoikeutettu kaikista minun ystävistäni<3

Sitä on vaan myönnettävä itselle, että kyllä ne rauhalliset viikonloput taitavat vaan olla se juttu nykyään mistä minun mielenterveyteni kiittää!

Ihanaa alkavaa viikkoa, energistä sellaista ei taida olla tälläkertaa tiedossa.